— Mutta jos minulle vahinko tulee, niin kirkon herran on se korvattava, sanoo Tahvanainen ja saa surullisesti hymähtävän papin menemään tähän lupaukseen.
Hukkainen on rakentanut talonsa joka suunnalta järveen viettävän mäen nyppylälle ja linnoituksen tapaan on pihamaa ympäröity joka puolelta rakennuksilla. Katon rajassa oli ikkuna-aukkoja ja niitä saattoi pitää ampuma-aukkoina tarvittaessa ja sitä varten oli Hukkainen ne laittanutkin. Mahtava portti oli vahvasti raudoitettu ja voitiin tarpeen tullen lukita. Vaikeatapa oli päästä tämän metsäkarhun majaan, jos ei suosiolla tahdottu laskea.
Hukkainen oli kalaverkoillaan, kun vieraat saapuivat taloon ja kun emäntä sai kuulla, ketä vieraat olivat, laittoi hän tyttärensä sanomaan tästä isälleen.
Odotettiin iltaan saakka Hukkaista, mutta turhaan ja emäntä jo ilkahti kirkon miehelle:
— Taidatte turhaan odottaa. On saattanut lähteä vaikka pitemmällekin pyyntimatkalle.
Laurentiuksen kiivas luonto jo kuohahti.
— Älä ilku, vaimo. Vielä me hänet tavotamme ja Turkuun on silloin tie selvä niskottelijalla. Kyllä esivalta yhden miehen taivuttaa.
Tahvanainen oli hyvillään, että Hukkainen näytti jäävän tapaamatta. Eipä nyt naapuri voisi häneenkään kirojaan kohdistaa, varsinkin kun hän vielä lähtiessään kuiskasi Hukkaisen emännälle:
— En olisi mitenkään lähtenyt, mutta kun kirkon mies pakotti ja uhkaili. Sanohan tämä Hukkaiselle, ettei suotta minulle vihottele.
Laurentius ei kuitenkaan aikonut jättää vielä tähän käyntiään. Keskikesän lämpimänä yönähän saattoi nukahtaa vaikka jossain heinäladossa ja mennä sitten aamulla ennen kukon laulua Hukkaisen talolle. Ristin kastetta ja kirkkoa pakoileva mies ei silloin varmaankaan osaisi eikä ehtisi piilottua.