— Sunnuntaiksi on tämä jo opittava ulkoa. Se on toista, kuin teidän loitsunne, jotka eivät auta mitään.
Kirkkoherra nousi mennäkseen kyhäämään kirjettä piispalle ja läävästä palaava Marketta sai taas käydä vuorostaan jatkamaan opetusta miehille, jotka olisivat jo mielellään lähteneet suksilleen, koskapa jo Otava ulkona myöhäistä iltaa näytti. Kirkkoherra kuitenkin määräsi, että kirjaimet oli vielä useampaan kertaan jankattava ja ainakin puolet opittava muistamaan ulkoa, ennen kuin miehet saisivat kotiin lähteä. Hymyilevän Marketan lukupuikko alkoi jälleen liikkua verkalleen aapeluksen lehdellä, ja nöyränä taipuivat vanhat päät seuraamaan sen liikkeitä.
Rauhan vieras.
Nuijasodan melskeet olivat vähitellen vaimenneet ja Pohjanmaallekin vierinyt viesti Klaus Flemingin kuolemasta. Häviöstä turtunut ja päällikkönsä myynyt Pohjanmaan väki ei kuitenkaan osannut iloita niinkuin olisi pitänyt näistä sanomista. Ilkan kohtalon muisto painoi mieliä ja vasta kun kerkeä kesä oli tullut ja päästiin vähitellen arkisiin askareihin käsiksi, alettiin odottaa Kaarle-herttuaa Suomeen.
Hän kyllä saapuikin, ja oli valmis jäntevin kourin järjestämään maan asioita. Useampia retkiä hän teki Suomeen, ja v. 1602 hän palasi täältä Ruotsiin matkustaen Pohjanlahden ympäri. Siltä retkeltä kerrotaan seuraava kohtaus.
— Eräänä kirkkaana helmikuun päivänä oli Kalajoen kirkolla vilkasta väen liikettä. Laajan pitäjän eri kulmilta oli kokoontunut väestöä suorittamaan verojaan ja pitämään markkinoita.
Kirkkoherra Ljungo hääräsi vilja-aittansa luona ottaen vastaan saataviaan ja kysellen eri seutujen miehiltä kuulumisia. Kohta alkoi kuulua aisakellojen helke ja viljaa mittailevat talopojat keskeyttivät työnsä sitä kuunnellakseen, kun oli varmasti joku ylhäisempi matkue kulkemassa.
Kohta porhalsikin papin talon pihaan nelirekinen matkue ja ensimmäisestä reestä ponnahti kookas mies, joka korkeasta otsasta tuimista viikseistä ja salamoivista katseista tunnettiin heti herttua Kaarleksi, Ruotsin ja Suomen itsevaltiaaksi hallitsijaksi, vaikka kuninkaan nimi häneltä vielä puuttuikin. Tulija heitti ympärilleen tutkivia katseita ja kirkkoherrakin oli niin hämmentynyt, että tunsi polvensa tutisevan. Herttua nyökäytti ystävällisesti päätään miehille tervehdykseksi ja ojensi kätensä kirkkoherralle.
— Hyvää päivää, kirkkoherra. Olette niin usein saanut käydä meillä
Tukholmassa, että minä nyt vuorostani pistäysin teidänkin vieraaksenne.
Talonpojat olivat kokoontuneet herttuan ympärille, ottaen naapukat päästään, ja katsellessaan heidän innosta palavia poskiaan, tunsi Kaarle-herttua jotain lämmintä läikähtävän povessaan ja tervehti kädestä pitäen jokaista.