— Mitäpäs hän… piispahan on Lutherin opin kannattaja. Mutta suljehan,
Pietari-veli toki suusi, kun mehiläinen juuri lentää sinne sisään.
Eskil-teini uteli vielä, miten mahtoi hänen mielitiettynsä, Kaarina Hannun tytär nykyään voida, ja saipa nuori papiksi aikova Hemminpoika musertavia uutisia tämän pellavatukkaisen, sinisilmäisen ja rehevän kaunottaren uskottomuudesta.
— Jätä vain Kaarina pois mielestäsi. Juhana-herttua sitä on lähennellyt Turun porvarien juhlissa ja tyttö ei ole ollut vastahakoinen, olen sen omin silmin nähnyt. Puhuupa jo koko Turun väestö puotiensa edustalla asiasta ja Hannun tyttären on kerran jo huomattu linnassakin käyneen, tosin hunnutettuna, ettei liikoja juoruja syntyisi. Turkulaisten porvarien emännät ovat kuitenkin hyviä tuntemaan hunnunkin läpi…
— Älä jatka! kivahti Eskil punaisena kasvoiltaan.
— No olkoon sitten… ellet usko niin puske, mutta kyllä asia niin vain on.
— Ja jos niin asiat ovat, niin silloinpa en astu enää jalallani koulun kynnyksen ylitse. Lähden vaikka merille, eli jään tänne korpeen eränkävijäksi, kuohahteli Eskil ylenmäärin suuttuneena Kaarinan uskottomuudesta.
— Hoo, ei se vetele, virkahti Pietari-teini.
— Parempi täällä salolla on olla pappina kuin eränkävijänä ja kukapa takaa, eikö mielesi pian kiinny johonkin hämäläiskaunottareen. Pianpa joku sellainen sai isä-Petruksenkin mielen sulamaan ja kuuluu nyt juuri äsken Pietari-maisterin kehoituksesta tämän emännäkseen ottaneen. Ja pianpa se nähdään, miten sulavaliikkeinen ja sirkeäsilmäinen se tyttö on, joka Petrus-isän jörön mielen on saanut sidotuksi maalliseen lempeen.
— Mitä… onko Petrus-isä tuon tähän näkyvän Taivassalon kirkon pappina? kysyi Mikael ihmeissään.
— Onpa niinkin ihan kirkkoherrana ja hänen luonaan me saammekin maarumme täyteen ja ehkäpä hieman reppuummekin. Mitäs muuta kun lähdemme saapastelemaan. Ehkäpä Petrus-papin vaimolla on sirkeä sisar sinuakin varten, jatkoi Pietari hymyillen Eskiliin kääntyen.