— Olkoon! En heistä välitä tuon enempää. Ovat kuin mitähän perhosia, mukisi Eskil ja hujautti reppuaan mättääseen, niin että leivän kannikat kolisivat. Mättäässä oli ampiaispesä ja rauhanhäiritsijälle tuli kiire lähtö pesän seutuvilta. Kaikin jatkettiinkin matkaa ja kyselemällä löytyikin pian Petrus-papin talo ja reippaasti astuivat teinit veräjästä sisään.
Petrus-isä oli nuoren vaimonsa kanssa muokkaamassa kasvimaataan ja hämmästyi aika tavalla turkulaisia nuorukaisia nähdessään.
— Jumalan rauhaa taloon, toivotti Pietari ja teki syvän kumarruksen entiselle opettajalleen.
— Mitä ihmettä… Turun poikia Taivassalossa saapastelemassa. Olipa kauniisti tehty, kun tulitte katsomaan ja suuren maailman uutisia kertomaan, virkkoi Petrus-pappi tervehtiessään ystävällisesti poikia.
Nuori papin vaimo, Pirkko, ei oikein tietänyt, olisiko pitänyt nuorukaisia tervehtiessä kumartaa vai niiata. Ensin oli kuitenkin huitastava multasen käden syrjällä kullankeltainen hiussuortuva siloiselta, punastuvalta poskelta ja sittenpä jo Pirkko ojensikin kätensä naurahtaen nuorukaisille.
Nämä olivat jääneet ihmeissään katsomaan Pirkon soreutta ja Petrus-isä näytti miltei pahastuvan moisesta vaimonsa tarkastelusta.
Mentiin tupaan ja sillä aikaa kun Pirkko valmisti mehevän lahnakeiton, uteli Petrus-pappi tarkkaan Turun kuulumisia. Ruokapöytään ilmestyi vielä kuudeskin henkilö, papin vaimon nuorempi sisar, Lyyli ja niin olivat samannäköiset sisarukset, että vain vähän solakkammasta vartalosta voi Lyyli-tytön eroittaa sisarestaan. Tytön pöytään tultua herahti helakan valkoiselle iholle hereä puna ja jopa nykäisi Pietari-teini toveriaan Eskiliä, kuiskaten tälle:
— Enkö sitä sanonut jo äsken…
— No olehan tuossa, keskeytti Eskil, mutta sopivassa tilassa jatkoi
Pietari:
— Onpa melkein somempi vielä tämä kuin Kaarina.