Siihen ei Eskil väittänyt vastaan, vaan unohtui silloin tällöin silmäilemään tyttöä.
Aterian jälkeen pyysi Petrus-isä teinejä kanssaan verkonlaskuun. Alkoi olla ruoholahnan kutuaika parhaillaan ja entistä Turun koulun opettajaa huvitti näyttää kalastustaitoaan entisille oppilailleen. Pyytelipä hän pojista jonkun jäämään toverikseen kalastamaan ja silloinpa oli jo Eskil innokkaimpana tarjoutumaan.
— Jospa jäisinkin minä, virkkoi Pietari. — Oli se tyttö niin kovin sorea…
— Etkä jää. Sinullahan on Turussa kalaporvarin tytär. Mitä sinä tunkeudut toisen tielle, kivahti Eskil toverilleen.
Pietari nauroi, eikä malttanut olla toverilleen sanomatta:
— Onhan se sinullakin…
— Minä hänestä vähät!
— Hoo, sellaisia perhosia ne ovat kouluteinit, hohotti Pietari, sanoen aikovansa lähteä jo illalla eteenpäin ja rauhoitellen piloillaan Eskiliä:
— Kyllä sinä hänet saat. Katsele vain papin paikka valmiiksi.
Eskil jäikin Petrus-papin toveriksi kalastamaan. Puhuipa jo Petrus-isä apulaisenkin ottamisesta ja antoi nuoren teinin ymmärtää, että hyvin koulunsa läpäistyään olisi se Eskilille vapaana. Tämä sopikin hyvin Eskil Hemminpojan suunnitelmiin, sillä syvällepä oli hän jo ehtinyt katsoa Lyyli-tytön sinisiin silmiin ja tämäkin jo luvannut nuorelle teinille varmempaa uskollisuutta kuin turkulaisen porvarintytär.