Pian joutuikin rehtori Petraeus pihamaalle raskaan kuhmurakeppinsä kanssa, siristellen silmiään huikaisevassa auringon paisteessa. Ystävykset lähtivät aamukävelylle, hengittäen mielihyvällä raikkaita keskikesän aamun tuoksuja.
— Ihana aamu, virkkoi Petraeus. — Tuntuupa siltä kuin luontokin valmistautuisi erikoisen suopeaksi juhlapäiväksemme.
— Niin, kuulehan vain, miten nuo käetkin kilpaa kukkuvat, vaikka kesä on jo puolissa. Mutta enhän muista lainkaan onnitella arvon veljeä rehtorinimityksestä, jonka eilen sain vasta tietää. Suokoon Jumala sinulle voimia paljon kysyvässä työssäsi.
— Niin, en tiedä, onko vaali osunut oikeaan. Koetan kuitenkin tehdä parhaani rakkaan oppilaitoksemme hyväksi, virkkoi Petraeus, joka oli äsken nimitetty uuden yliopiston rehtoriksi, sitä ennen toimittuaan Turussa kymnaasion lehtorina jo puolisenkymmentä vuotta.
— Luulen, että vaali on osunut varsin oikeaan, virkkoi Rothovius.
— Samoinkuin sekin, että kreivi Brahe on yliopistossamme kanslerina.
— Niin, häntähän saammekin etupäässä kiittää yliopiston perustamisesta. Luulen, että hän hoitaa sitä yhtä hellin käsin, kuin muitakin edesottamisiaan, jotka ovat tarkoitetut Suomen maan hyväksi.
— Katsohan, miten Turkumme on pukeutunut juhlapäiväkseen, virkkoi piispa Rothovius viitaten koivutettuja kujia ja portaitten pieliä.
— Niin, tämä onkin kevätjuhla. Kristinuskon maahantuonnista asti ei Suomen kansa ole saanut nauttia tällaista hyvyyttä, sanoi piispa Rothovius ja jatkoi: — Tämä on hengenviljelyksen kevätjuhla ja ensimmäinen hedelmä, minkä se kypsyttää on Pyhä raamattumme, joka nyt toivottavasti jo pian saadaan maan omalla kielellä julkisuuteen.
— Vielä muutamia vuosia ja Suomen kansa saa tämän lahjan omakseen, sanoi Petraeus, joka oli jo useita vuosia ahertanut muiden mukana raamatun käännöstyössä.