Pian oli Tuomas Tuomaanpoikakin matkalla ja Turku alkoi täyttyä juhlivasta kansasta. Uteliaana odotettiin juhlakulkueen lähtöä yliopistolta kirkkoon juhlajumalanpalvelukseen. Pian lähtikin moniosainen, komea kulkue liikkeelle ja tuomiokirkko täyttyi ääriään myöten juhlivasta kansasta. Jäipä osa ulkopuolellekin ja kaukaa saapunut salon mies saattoi tuskitella, ettei osannut paremmin huolehtia kirkkoon pääsystään.
Mutta avonaisesta ovesta kaikui kyllä uloskin messun sävelet ja piispa
Rothoviuksen voimakas ääni hänen saarnatessaan tekstistä:
»Kiittäkäät Herraa, sillä Hän on hyvä; sillä Hänen armonsa pysyy ijankaikkisesti.»
»Viheriäisellä niityllä Hän antaa minun levätä ja viepi minut virvoittavain vetten tykö.»
Juhlakulkue palasi tuomiokirkosta yliopistolle ja latinankieliset juhlapuheet alkoivat. Niistä ei kansan mies saanut selvää, mutta muutenkin tiesi hän, että kansa oli nyt saanut ensimmäisessä yliopistossaan lahjan, jonka veroisia vain harvoin saataisiin.
Suuren työn päätyttyä.
Oli muuan varhainen sunnuntaiaamu joulun edellä v. 1642. Piikkiön pappilassa oltiin aina muulloinkin varhain liikkeellä, mutta nyt oli kirkkoherra Gregorius Favorinus ollut valveilla jo ensimmäisestä kukon laulusta ja silmäili usein kansliahuoneessaan liikkuessaan pöydällä olevaa suurta kirjaa, jonka vahvat kannet ja messinkihelat hohtelivat uutuuttaan.
Sen kirjan oli eilen illalla kääreissään kantanut reestä kansliahuoneeseen pappilan renki, joka oli käynyt sen Turusta noutamassa. Kuskipukilla oli renki ajanut ja kirja ollut reen perällä yksinään niinkuin kunniavieras ainakin.
Se kirja oli pyhä raamattu, joka juuri oli valmistunut painosta viisimiehisen toimikunnan kääntämänä ja johon toimikuntaan kuului myöskin Piikkiön kirkkoherra Favorinus. Juhlallisin mielin katseli kirkkoherra Favorinus suurikokoista kirjaa, odotellen Turusta kahta muuta toimikunnan jäsentä, pari vuotta sitten perustetun yliopiston rehtoria Eskillus Petraeusta ja professori Martti Stodiusta, joiden saavuttua pyhä kirja ensi kertaa avattaisiin. Kirjan messinkiheloihin ei oltu koskettu sen jälkeen kun ne painossa oli kiinni pantu, eikä kirkkoherra Favorinus mennyt niitä avaamaan, ennen kun odotetut vieraat olisivat paikalla, vaikka mieli kovin teki katselemaan edes kirjan nimilehteä.
Paljon työtä oli sen kirjan suomentamiseen uhrattu. Monta yötä oli Favorinukseltakin mennyt suomennostyön ääressä ensimmäiseen kukon lauluun, josta taas oikeastaan alkoikin jo seuraava päivä. Niin olivat toisetkin kääntäjät ahertaneet ja työn tulos oli nyt tuossa valmiina. Kansan omalla kielellä oli nyt olemassa tämä kauan kaivattu kirja, joka saisi nyt vähitellen levitä kansan käsiin sitä myöten, miten kunkin varat sallivat. Turusta oli sitä saatavissa ja kullakin kääntäjällä oli oma kappaleensa, joista tämä oli päätetty ensimmäiseksi avata pienin juhlallisuuksin.