Kirkon kuoriin on asetettu pitkä pöytä, ja sen ääressä istuu kirkkoraati ja seurakunnan papisto. Pöydän keskellä on avattuna suomenkielinen raamattu. Odotetaan vain piispaa pöydän päähän, jonka jälkeen syytetyt käsketään esille. Asepukuiset nihdit ja kaksi piispan huovia seisoo kirkon ovella valmiina, jos syytetyistä joku yrittäisi paeta.
Piispa astuu kuoriin ja pitää jylisevän puheen seurakuntalaisille, joista yksi ja toinen hairahtuu pakanuuteen, vaikka jo monen miespolven ajan on kristinoppia saarnattu ja opetettu kansaa palvelemaan ainoata oikeata jumalaa. Tämän jälkeen istuu vanha Juhana Gezelius pöydän päähän ja saa asiakirjavihkon kirkkoherralta, joka syytökset on nostanut ja syytettävät jo kertaalleen tutkinut.
Syytetyt käsketään pöydän ääreen ja toisiaan tyrkkien lähenee kymmenkunta miestä ja naista pelosta hiestävän punaisena korkean kirkonoikeuden eteen. Viimeisiä tyrkkivät nihdit ja piispan huovit pertuskoillaan selkään ja aseet pystyssä jäävät syytettyjen selän taakse seisomaan.
Ensimmäisenä syytetään Simo Matinpoika Kurkelaista, joka on noituudellaan saattanut naapurinsa lehmät lypsämään verta ja hävittänyt samoin toisen naapurinsa kalaonnen kokonaan. Useat näkijät todistivat Simo Matinpojan liikkuneen metsässä ja järvellä taikoja tehden ja loitsuja lukien ja Kurkelainen tuomitaan piiskattavaksi, koskapa oli näin paljon pahaa saattanut aikaan.
Tuomittu asetetaan mustaan penkkiin istumaan ja odottamaan rangaistustaan ja seuraava syytetty, Heikki Ronkainen, astuu esiin ja asiapapereista näkyy, että hän pitää Väinämöistä suurempana haltijana ja sankarina kuin Ristin Kiesusta. Ronkainen seisoo pystypäisenä neuvospöydän ääressä ja piispa sanoo hänelle:
— Etkö tiedä, mies, että Kristus oli Jumalan poika ja Väinämöinen vain tavallinen ihminen. Miksi palvot häntä?
— Ei ole kenenkään tiedot Väinön tietojen veroisia, eikä laulun lahjaa kenellekään semmoista suotu kuin tietäjälle ijänikuiselle, vastaa Ronkainen, katse niinkuin jonnekin hyvin kauas kiinnitettynä.
Hengenmiehet neuvottelevat ja Gezelius sanoo äijälle:
— Sinun on kuitenkin lakattava pakanuuden aikuisesta uskostasi ja palveltava vain ainoata oikeata Jumalaa.
— Mitä minusta… lähden tästä kohta Väinämön jäljille, lasketan laulun ikuisille maille ja silloinpa ette mahda minulle mitään.