Mies huomataan höperöksi ja pääsee lievällä rangaistuksella. Nihti saa taluttaa hänet istumaan hetkeksi jalkapuuhun ja vastaan mukisematta antaa Ronkainen asettaa jalkansa piinapuuhun.
Kahta vaimoa syytetään noituudesta ja salaisiin pahan pitoihin luudalla ratsastamisesta pääsiäisyönä. Piispa lukee syytöspykälää ja naulaa sitten tiukan katseensa kirkkoherraan:
— Uskotteko, että nämä vaimot ovat voineet todellakin ratsastaa luudalla? kysyy hän.
Kirkkoherra vastaa jotain sellaista uskovansa. Vastaus on epäselvä ja niinpä piispa sanookin:
— Se on mahdotonta. Nämä vaimot ovat voineet harjoittaa taikuutta ja noituutta, ja siitä heidät tuomitsemme, mutta kristillisen kirkon pappien ja opettajien tulee näitä asioita käsitellä selvällä järjellä ja nähtyihin tosiasioihin nojaten, toisin sanoen: paimenien tulee valistaa seurakuntalaisiaan ja valistua myöskin itse.
Kirkkoherran otsalle oli kohonnut synkkä pilvi. Olihan piispan sanoissa selvä syytös papistoa vastaan, joka liiallisuuteen asti uskoi noituuden vaikutukseen ja pahan valtaan. Piispan tarkoitus näytti olevan vain rangaista taikuuden harjoittamisesta, eikä hän nähtävästi uskonut sen saavan aikaan niin paljon pahaa kuin papistokin näytti olevan valmis uskomaan.
Pienempiä seikkoja myöten tutkii piispa kaikki syytökset ja julistaa tuomiot aina lievempiä, kuin papit olivat odottaneet. Niinpä vain Simo Matinpoika joutui kärsimään ruumiillisen rangaistuksen ja muut kaikki pääsivät jalkapuussa ja mustassa penkissä istumisella.
Kun viimeinen syytetty oli saanut tuomionsa, virkkoi piispa hengenmiehille:
— Meidän täytyy rakkaudella rakentaa seurakuntaa ja toimia niin, että tietämättömyys vähitellen poistetaan kansasta ja se tehtävä on uskottu teille, sielunpaimenille, vaikka hyvin monet ovat jättäneet tehtävänsä suorittamatta.
Syytetyt olivat vapisseet piispankäräjille tullessaan. Olihan ruumiillisen rangaistuksen ankaruus ja häpeä kuvastellut jo varmana silmien edessä. Pitäjän vankihuoneen kulmalla seisova rengaspaalu, johon piiskattavat sidottiin -käsistään alastomaksi riisuttuna, oli syytetyille kauhua herättävä. Nyt ainoastaan yksi oli siihen tuomittu ja hänenkin vahvalle pergamentille piirrettyä tuomiotaan näytti Juhana Gezelius mietteissään ja kuin katuen katselevan. Ja kun väkijoukko hajaantui kirkosta katselemaan Simo Matinpojan rangaistusta ja piispakaan pappien mukana poistuessaan ei voinut olla katsettaan kääntämättä raakaan näytelmään, virkkoi hän synkin ilmein sielunpaimenille: