Yö kului rattoisasti nuotiolla ja aamuhämärässä alotettiin verkonnosto. Runsas oli saalis ja katsellessaan Kaskiaholaisten verkkoja, joissa vain joku siianpoikanen kohoja heilutteli, virkkoi Eräukko:
— Huonon keiton saavat nyt Kirvesluodon valloittajat. Taskussaan saa
Simokin viedä saaliinsa kotiinsa.
Verkonnosto oli vasta puolessa, kun Kirvesluodon kutupaikan oikeat omistajat soutivat vihaista vauhtia paikalle. Silmät pyöreinä katseltiin odottamattomia pyydystäjiä ja vanhan Simon leuka tärähti jo pahasti virkkaessaan Sipi-naapuriinsa kääntyen:
— Johan olet tullut vieraille vesille, naapuri, ja näyt tuoneen muitakin mukanasi. Vai lienetkö lähtenyt vieraillesi keittokalaa hakemaan meidän vesiltämme.
— Eipä tämä taida yksin teille kuulua, jurahti Eräukko, käärien puolen leiviskän painoisia siikoja venheeseen verkoista. — Vähän niinkuin petoskaupalla tämän luodon otitte näiltä Suopellon puoleisilta ja nyt on tässä päätetty vähän korvata tappioita ja pyydystää mekin Kirvesluodossa.
— Mikä päättäjä sinä olet, ärähti Simo. — Taitaa taas hämäläisiä kova leipä kuvottaa, kun pitää tulla täältä asti palanpainiketta hakemaan.
Ennenkin oli ollut savolaisilla tapana haukkua hämäläisiä kovan leivän leipomisesta, ja kun tämä oli ennenkin heitä suututtanut, niin nytkin saivat Simon sanat kuohahtamaan Eräukon ja Konstaan Laurin sisun.
— Koetetaanko, kovan vai pehmeän leivän miehen housuissa kaulus kestää, kivahti Lauri.
— Kyllä, jos ette tästä sovinnolla lähde. Olette vielä verkkomme kiertäneet niinkuin anastajat ainakin. Täytyypä varata ensi kerraksi pyssy mukaan, sanoo Simo kiukusta halkeamaisillaan katsellessaan toisrantalaisten runsasta saalista.
— Ota kaksi samantien, jurahtaa Eräukko. — On niitä tussareita meilläkin, mutta aiotaan tässä kyllä miesvoimin selvitä ja parasta se olisi pehmeän leivänkin miehille, kun jättäisitte pyssyt kotiin.