Tämä leipäasioihin viittaaminen sai uudelleen Kirvesluotolaisten sisun kuohumaan. Heitä oli jo tullut toinenkin venhekunta ja tästäpä venheestä singahti Saunarannan Juortanan kipakat sanat:
— Jopa tekee taas Hämeen tallukoiden mieli tappelemaan. Annetaan sitten, että osaavat pysyä omalla puolellaan.
Ja Juortana huopaa venheensä Eräukon venheen viereen ja iskee kirveellään tämän venheen vesirajasta puhki.
Suopellon Sipi koettaa kolhaista Juortanata airolla mutta ei saa sattumaan ja kun venhe täyttyy vedellä, on kiire korjaamaan saalista ja verkkoja Konstaan Laurin venheeseen. Parhaiksi saadaankin kalat ja verkot pois venheestä kun se uppoaa ja Sipi pulikoi hetken vesivarassa, ennen kuin Eräukko ehtii tempaista hänet käsipuolesta venheeseen. »
— Olipa vähällä tulla Eräukolle repolaisen kalakeitto, ilkahtivat
Kaskiahon miehet.
— Ei tullut kuitenkaan ja pian koetetaan, eikö kirves pysty yhtä hyvin teidänkin venheenne laitaan. Kun kerran tappelun aloititte, niin vastatkaa siitä myöskin, sanoo Koutsaan Lauri.
— Mitäs tulitte meidän pyyntipaikallemme. Naapurisovun säritte ja sen lisäksi vielä herjasitte meitä, sanoo Simo, joka koettaa saada vielä sovintoa syntymään. — Me kyllä korjaamme venheenne, kun lupaatte pysyä omalla puolellanne.
— Ja siihen lupaukseen ei mennä, sanoo Eräukko. — Siihen voimme tyytyä, että toisen puolen luodosta pidätte ja me toisen, mutta muuhun sovitteluun emme tyydy.
— Luoto on meidän, eikä siitä osia teille luovuteta, sanotaan
Kirvesluotolaisten venheestä.
— Niinpä otetaan luovuttamatta.