Suopeltolaiset lähtivät soutamaan ja Kaskiaholaisetkin omalle rannalleen laskien ensin verkkonsa uudelleen ja jättäen vahdin rannalle. Illalla luvattiin tulla miehissä ja tuoda lisää verkkoja ja aseita.
Kun Suopeltolaiset illalla palasivat verkkoineen ja lisämiehineen ja alkoivat laskea verkkojaan, oli luoto jo tihitetty niin täyteen verkkoja, että lisää ei näyttänyt enää sopivan.
— Älkää sotkeko meidän pyydyksiämme, vaan viekää omanne luodon rantapuolelle, karjasi Kaskiahon Simo. — Jos ette tätä usko, niin verkkonne on tuhannen kappaleina! lisäsi myrtynyt äijä parta täristen.
Sipi ei sanonut sitä eikä tätä, vaan tyytyi mahtavamman sukulaisensa soutajana vain naureksimaan kahakan alulla. Kun Kirvesluotolaiset uhkasivat verkot repiä, karahti Sipi vakavaksi ja sanoi Eräukolle: — Nyt ei koidu hyvää, jollei lakata verkkoja laskemasta. Repivät ne pyydykset, ei siinä auta…
— Repivät jos annetaan.
Kaskiahon venheet lähtivät kuitenkin heti vesille ja alkoivat nostaa Suopeltolaisten verkkoja syytäen ne sekaisin, myttyyn pyöritellen venheisiinsä.
Kahakka oli valmis. Suopellon venekunta keräsi tuokiossa laskematta olevat verkot Sipin venheeseen, joka lähti naureksien soutamaan vähän ulommaksi päätellen pysyäkin koko nujakasta erossa. Tyhjillä venheillä iskettiin nyt Kaskiahon venekuntaan ja laita räsähti heti rikki Simon venheestä. Läntinen laineen käynti kuljetti tappelevat venekunnat rannalle ja kun useita oli jo kahakassa veteen suistunut, iskettiin vyötäisiä myöten vedessä seisten vastakkain. Aseina oli toki vain airoja, kun kumpainenkin riitapuoli oli kahakassa riistänyt kirveet toisiltaan ja heittänyt ne veteen. Kaskiaholaistenkin verkkoja oli kiskottu matalikolta ja niitä kappaleiksi repivä Koutsaan Lauri sähisi:
— Maksetaan vain samalla mitalla.
Ja verkon kappaleilla Kirvesluodon miehiä päihin mätkivä Eräukko samoin lisäsi:
— Tästä minä annan kateellisille naapureille.