— Minun olisi pitänyt tulla useampien miesten kanssa asunnollesi ja lähettää sinut heti köysissä Turkuun saamaan rangaistustasi, jonka nyt jo ansaitset ja olet ennen pitkää saapakin.
— Sepä se. Entäpä en olisi ollut miehiesi köytettävänä, enkä ole vastakaan. Laajat on täälläpäin korvet miehen piilottua, mutta sitähän ei minun tarvitse tehdäkään. Luen semmoiset luvut miehiäsi vastaan, että puolitiestä pyörtävät takaisin, uhkaili Hukkainen pitkää tukkaansa ravistellen ja kääntyen Tahvanaiseen, kivahti tälle:
— Ja sinulle ei tästä hyvää koidu, kun kirkon miehen tänne kuljetit. Eikä ole sinulla oikeutta kuljettaa kotiisi viime yönä pyydystämiäsi lahnoja.
Tahvanainen vavahti ja vapisi Hukkaisen julman katseen alla. Tiesipähän mies, että hänen järvellään oli kalastettu, vaikka silmä ei pyyntipaikalle mitenkään kantanut. Muut tiedot olivat siis sittenkin hänellä.
— E-enhän mi-minä olisi lähtenytkään… mutta kun tämä pa-pakotti… uhaten minutkin jalkapuuhun panna. Ja kalat saat kyllä. Ne ovat tuolla rannalla venheessä.
— Kalat ovat minun, eikä niitä kukaan muu omistele, jyrähti Laurentius. — Ja sinunkin on ensi talvena veroa maksettava kirkolle ja minulle, niinkuin kuningas on säätänyt. Ja nyt kysyn vielä ystävänä ja rauhan miehenä, suostutko pyhään kasteeseen vai et?
— En, jyrähti Hukkainen ja napsutteli jousensa jännettä ollen nuolta katselevinaan seinältä.
— Älä näyttele joustasi, sinun nuolesi eivät kuitenkaan minuun pysty, sanoi Laurentius. — Ennemmin kuin aavistatkaan olet joutuva jalkapuuhun.
— Jos annettaisiin kuitenkin ne kalat tälle Hukkaiselle, hätäili
Tahvanainen hengen miehelle. — Saadaanhan niitä uusia menomatkalla.
— Johan kuulit, mitä sanoin. Ei sinun tarvitse peljätä taikojaa ja kirkon kirouksessa olevaa miestä.