Kuullessaan tämän, hätkähti Hukkainen ja istahti penkille, mutta ponnahti taas pian suoraksi.
— Eivät sinun kirosi minuun pysty!
— Sitten nähdään, sanoi Laurentius lähtiessään.
Kirkkoherran poistuttua pihamaalle rauhoittelemaan kuohuvaa mieltään jäi vielä Tahvanainen tupaan ja alkoi ruikuttaa:
— Minä tässä nyt olen kahden tulen välissä, enkä tiedä ketä olisi toteltava. Kyllähän minä sinuakin, mutta kun se sillä jalkapuulla ja…
— Kumarra vaan pappia, nähdäänpä sitten, pystyykö hän lehmääsi suosta auttamaan.
— Elä hyvä mies… annan vaikka mitä, jos et syytöntä tässä ahdista.
— Joudu! sanoi Laurentius ovelta ja Tahvanaisen täytyi lähteä.
Hukkainen lähti hänkin jousineen menijäin jälkeen ja koetti satuttaa nuolensa kirkonmieheen.
Ensimmäinen meni ohitse ja Hukkainen laski uuden samalla onnella.