— Mikä siis neuvoksi?
— Niin, mikä?
— Se on meidän keksittävä ja päätettävä.
Vanha harmaapartainen mies istui lieden ääressä ja lämmitteli jalkaansa, jota luuvalo kouristeli. Upseeriarvoltaan hän oli vain kornetti ja sellaisena palvellut jo vuosikymmeniä monilla sotaretkillä. Hän oli everstin erikoisessa suosiossa ja niinpä hän nytkin astahti uroksen eteen kysyen:
— Mikä on neuvosi, Urpelainen?
Ukko kynsi partaansa ja naurahti rauhallisesti:
— Heh… vallan yksinkertainen se on, herra eversti. Meillä on ruutia enemmän kuin leipää. Annetaanpa siitä tulla meille kaikille sekä leipää että lämmintä.
— Mitä tarkoitat? kysyi Rosen.
— Että annamme tulla vihollisen linnaan ja pistämme tulta ruutitynnyreihin. Sillä tavoin saamme heitä vielä listityiksi kuin russakoita.
— Ja itse myöskin samalla joutuisimme siekaleiksi, virkkoi rykmentin saarnaaja Tuomas Havu, nousten kauhistuneena seisomaan.