Tällä kertaa jäi nuori kuningas pitoihin koko illaksi, mutta paluumatkaksi oli hänellä uusi päähänpisto valmiina. Vastusteluista huolimatta sullottiin hoviväki kaksittain rekiin, jotka sidottiin aisoistaan toisiinsa ja näin köytettyjen kuudentoista reen eteen valjastettiin peräkkäin kuusitoista hevosta ja ratsastaja ohjasi etumaisen hevosen kulkua. Ei auttanut mukiseminen ja useita tällaisia hevos- ja rekiryhmiä laskeutui Mälarin jäälle. Rekiä kellahteli kumoon hurjassa menossa ja naarmuisina ja kuhmuisina saavuttiin kaupunkiin, mutta nuori kuningas oli mielissään.
* * * * *
Kuninkaan metsästysseurue oli kaatanut kolmetoista karhua Kungsörin seuduilla. Kaarle oli kieltänyt ampuma-aseiden käytön metsästyksessä. Keihäillä ja nuijilla oli otukset kaadettava ja rohkeimmatkin miehet hämmästelivät kuninkaan hurjuutta. Viimeinen otus, valtavan iso uroskarhu oli haavoittanut useita miehiä ja lyönyt kerran kuninkaankin alleen. Naarmuitta oli hän nytkin selvinnyt ja antanut viimeisen iskun metsän vaarille.
Oltiin jo paluumatkalla kuninkaan kartanoon, kun tuotiin sana, että vähän matkan päässä on neljästoista karhu saarrettuna. Tultiin pesälle ja entistä uhittelevammin kävi kuningas otusta ajamaan ulos pesästään. Kreivi Hård käski virittämään verkot pesän ympärille, mutta kuningas tiuskahti:
— Pois verkot! Nyt tapellaan otson kanssa sulin käsin. Tahi otettakoon kuutta korttelia pitkät kanget, joilla pölistellään pois tomut ukon turkista.
— Mieletön! jupisi Hård itsekseen. Eikö hänen mielestään ole jo kylliksi kynsien jälkiä miesten rinnoissa, hartioissa ja säärissä… Hän itse kyllä on haavoittumaton.
Nalle saatiin ulos pesästään ja se kumosi heti ensimmäisen miehen alleen, alkaen kynsiä vaatteita tämän päältä. Navakat iskut korvallisille saivat pedon hakemaan toisia uhreja. Hyökäten suoraan kuningasta kohden, sai otso tältä tuiman iskun kuonoonsa.
— Oho, ei ollut tarkoitus toki naamatauluusi, vaan sattui vahingossa, virkkoi kuningas nauraen.
Karhu typertyi iskusta ja alkoi horjahdella. Sulin käsin sysäsi Kaarle hänet kumoon ja käski miesten köyttämään otuksen elävänä rekeen.
Kuninkaan kartanossa alkoivat taas juhlalliset peijaiset. Koko lähiseudun kansa oli mukana ja köytetty karhu lepäsi juhlatuvan lattialla. Peijaisten jatkuessa yömyöhäisellä tempasi Kaarle metsästyspuukkonsa ja käyden otusta kohden virkkoi tälle: