Aamuyöstä voimat tyyten loppuivat ja muutaman peltoviljelmän ladoissa viettivät miehet loppuyön väristen vilusta, kun nuotioita ei saatu sytyttää lähiseuduilla parveilevien kasakkain takia.
Päivän valjetessa lakkasi sade ja tuuli kääntyi pohjoiseen. Tuli pakkanen. Aamuteehen vettä, noutavat miehet huomasivat muutaman vanhan miehen erillään muista polvillaan maassa, edessään avattu rukouskirja, kädet sen yli hartaasti ristittynä. Vanhus oli nähty rykmentin mukana kaikkialla, mutta kukaan ei tietänyt hänen nimeään eikä mistä hän oli. Porilaisiin hän kuului ja istuksi loma-ajat erillään nuotiollaan puhumatta sanaa kenellekään. Jonkunlainen kunnioitus oli miehistöllä vanhusta kohtaan, koskapa jokainen antoi hänen olla rauhassa, omissa oloissaan.
Nyt luki hän hartaana, vapisevalla äänellä, katse korkeuteen kohotettuna: »O sinä kaikkivaltias, laupias Jumala! Sinuun nimees minä aloitan tämän matkan. Anna pyhien enkeliesi saattaa minua niinkuin Tobiasta; anna heidän matkalla varjella niinkuin Eliasta; suojella oudoilla teillä niinkuin Hagaria; matkassa virvoittaa niinkuin Jakobia; yöllä ja päivällä johdattaa niinkuin Israelin lapsia heidän vaeltaessansa Egyptistä Kaanaan maalle.»
Vanhus vaikeni hetkeksi, kohotti sitten luisevat, ristiin puserretut kätensä ylös ja jatkoi: »Sinun huomaas annan minä, laupias Isä, päällikköni, itseni ja toverini, jotka olemme eksyneet tänne kuoleman aavikolle. Johdata meidät, o laupias Isä, tästä onnettomuuden sijasta takaisin kotimaahamme, amen.»
Vanhus sulki kirjansa ja muista välittämättä jäi tuijottamaan jonnekin kauas pohjoiseen. Näytti siltä, niinkuin hän olisi jotain nähnyt ja erikoinen varmuus olennossaan, kohosi hän ja kävi neuvottomana mietiskelevän majurin luoksi. Ennen oli vanhus näyttänyt pieneltä ja kokoon käpristyneeltä, mutta nyt hän oli kuin kasvanut entisestään ja näytti muita pitemmältä.
— Olen vanhin tässä joukossa ja kantanut nuorukaisesta saakka sinistä univormua. Jos sallitte, vien miehistön takaisin kotimaahan, kun kuninkaan luokse meiltä on tie katkaistu, sanoi vanhus majurille.
— Tehkää toki sellainen palvelus meille Jumalan nimessä!
Vanhus viittasi kädellään ja alkoi tallustaa rykmentin edellä. Ja kun illansuussa levähdettiin, huomattiin oltavan jo toisella seudulla. Näin samottiin useita päiviä ja aina löytyi väliin tienvierestä jonkin kuormaston jätteitä, milloin mitäkin syötäväksi kelpaavaa. Vanhus pysähtyi ja viittasi ottamaan, samalla haukaten leipää omasta laukustaan, jossa sitä näytti ihmeellisesti riittävän. Heikommat miehistä tahtoivat nääntyä tähän yhtämittaiseen vaellukseen, mutta ihmeellisesti heidän voimansa kuitenkin riittivät. Vähän väliä näkyi heidän sivuillaan kasakka ja kalmukkijoukkoja, mutta nämä eivät näyttäneet uskaltavan lähestyä ryysyistä joukkoa.
Kertaakaan ei vanhus pysähtynyt arvellakseen matkan suunnasta, ja virtojen eteen sattuessa löytyi aina sellainen paikka, josta hyvin pääsi yli menemään.
Muutamia päiviä näin taivallettuaan, saapuivat Beresina-joen latvoille. Tänne oli muuan kasakkalauma seuraillut heitä tsaarin käskystä ja aikoivat yön tullen hyökätä suomalaisten kimppuun.