— Te tiedätte, toverit, että huomispäivänä alkaa taistelu ja se on ehken viimeinen tässä sodassa. Luulen, että siinä ratkaistaan kohtalomme, hyvin tahi huonosti, ja ne, jotka pari päivää sitten sotaneuvottelussa viittailivat meitä pelkureiksi, kun olisimme tahtoneet valita Vöyrin taistelupaikaksi, saavat nähdä, että emme todellakaan pelkää. Toivon, että taistelemme viimeiseen mieheen.
— Viimeiseen mieheen! huudahti kapteeni Hinnel ja paljasti miekkansa.
Toiset upseerit seurasivat hänen esimerkkiään ja kuun säteet leikkivät paljastetuilla miekan terillä, jotka olivat kohotetut kunnia-asentoon. Kumeana kajahti salissa hurraa-huuto, mutta siinä oli outo sointu. Kun toiset upseerit olivat poistaneet huoneesta, virkkoi eversti Essen kirkkoherra Aejmelæukselle:
— Se, että taistelupaikaksi valittiin aukeat Napuen kentät, oli viimeinen tyhmyys tässä sodassa. Minulla on sellaiset aavistukset, että huomispäivänä murskataan viimeiset Suomen joukot. Sanokaa, kirkkoherra, olemmeko me perikatoon tuomittu kansa?
— Sitä en usko, virkkoi kirkkoherra kynttilän liekkiin tuijottaen. — Miten käyneekin huomisen päivän ja monen sitä seuraavan, on sittenkin kerran tämä kansa nouseva tuhkankin alta.
* * * * *
Seuraava päivä vaikeni harmaana ja myrskynenteisenä. Eversti von Essen ratsasti taistelulinjalle, jossa juuri alotettiin jumalanpalvelusta. Tultuaan rintaman eteen paljasti eversti päänsä ja yhtyi virteen, jota tuhannet, pakkasessa värjöttävät sotilaat veisasivat. Kenraalimajuri Armfelt nähtiin niinikään paljastetuin päin ottavan osaa hartaushetkeen, mutta sen loputtua ratsasti rintaman editse ratsuväen päällikkö de la Barre ja sivuuttaessaan Armfeltin, tervehti tätä kylmästi. Nähtyään tämän, pudisti eversti Essen merkitsevästi päätään. Hän tiesi Barren kadehtivan Armfeltin päällikkyyttä ja se ei ennustanut hyvää tämän päivän taistelulle.
Valmistuttiin taisteluun. Kenraalimajuri Armfelt ratsasti keskustaan sijoitettujen porilaisten eteen ja puhui näille:
— Porin miehet! Tiedän, millä tunteilla olette jättäneet kotiseutunne vihollisen valtaan ja nyt, kun vihdoinkin päästään ratkaisevaan taisteluun, uskon että teillä niinkuin meillä kaikilla on sama tunne tällä hetkellä: voittaa tahi kuolla.
Porilaiset vastasivat ylipäällikölle innokkaalle hurraahuudolla ja
Armfelt ratsasti samoilla sanoilla rohkaisemaan toisia rintaman osia.