— Näyttäkäämme ranskalaiskerskurille, kuka tässä pelkää. Lyökäämme maahan verivihollinen!
Vihollinen ei tälläkään kertaa kestänyt raivokasta pistinhyökkäystä, vaan epäjärjestyksessä peräytyi joen pohjoispuolisille vainioille ja niityille. Vihollinen oli kuitenkin uusilla reservijoukoilla kiertänyt suomalaisten selän taakse ja vasemmalle kyljelle.. Syntyi uusi taistelu, jota molemmin puolin käytiin raivokkaasti ja suomalaisten joukot yhä harvenivat, joskin venäläisten rivitkään eivät säästyneet. Eversti Essen haavoittui, mutta johti siitä huolimatta useita tunteja verta vuotavana porilaisten ympärille muodostunutta kiivasta taistelua. Miekkaansa nojaten laahusti hän lumessa polvillaan ja näki porilaistensa kaatuvan viimeiseen mieheen. Taistelu etääntyi ja eversti Essen jäi hankeen makaamaan.
Hän havahtui siitä, kun joku siveli hänen otsaansa lumella.
— Missä rykmentin upseerit ovat? kysyi eversti Essen mieheltä.
— Kaikki ovat kaatuneet, herra eversti.
— Missä kenraalimajuri Armfelt on?
— Näin hänen äsken miekka kädessä raivaavan tietä itselleen.
— Kaikki on siis menetetty?
— Niin, herra eversti.
— Mutta kaikki ovat kuitenkin sankarien tavalla taistelleet, muut paitsi Barre joukkoineen.