Keskipäivän lähetessä oli yksi ja toinen alkanut kuumeesta ja väsymyksestä hourailla. Täytyi pysähtyä levähtämään. Puita ei ollut ja miehistö kävi arvelematta rekien kimppuun jättäen vain kaksi jäljelle. Nämä paloivat pian ja kun puita ei muualta saatu lyötiin muskettien periä vastakkain ja kappaleet nuotioon. Rykmentin pappi houraili ja saarnasi ikuisesta joulusta, joka oli tunturien toisella puolella alkava. Yrjö Tuomaanpoika aikoi heittäytyä kinokseen, multa Tuomas sanoi hänelle tiukasti:
— Mars pystyyn, poika! Etkö ymmärrä, että sinun on päästävä kotiin.
Useimmilla olivat jalat osittain paleltuneet ja muutamilta kädetkin. Tuskissaan työnsivät he käsiään hiilloksiin. Kun nuotioista ei lähtenyt enää mitään lämmintä ja kun pistimien kärkiin pistetyt ja nuotioissa sulatellut leipäpalat oli syöty, komensi Tuomas miehet taas liikkeelle. Yhteen ryhmään likistyneenä, horjahdellen ja tylsänä laahusti armeija eteenpäin ja jälelle jättäytyviä täytyi Tuomaanpojan tyrkkiä musketin perällä saadakseen heitä pysymään joukossa.
Kaikista Tuomaan ponnistuksista huolimatta jättäytyi kuitenkin yksi ja toinen kinokseen. Heidän lasittuvat silmänsä painuivat kiinni ja viima alkoi peitellä heitä lumiinsa.
Illan hämärtyessä näkyi kylä alempaa laaksosta ja kun Yrjö Tuomaanpoika horjahti hankeen, repäisi Tuomas hänet pystyyn ja takoi häntä hartioihin virkkaen:
— Älä niskoittele esimiestäsi vastaan, poika! Sanoinhan, että sinun on mentävä kotiin rakentamaan taloa.
— Entä sinä?
— Niin… minä… Minä jään kokoomaan miehiä, jotka ovat jääneet jälelle, sillä minun on vastattava armeijan täysilukuisuudesta esimiehelleni. Etkö sitä ymmärrä, poika?
— Mutta sinun on myöskin tultava kotiin, sopersi Yrjö aavistaen, että
Tuomas jäisi kinokseen niinkuin monet toverinsakin.
— Kylä näkyy tuolta ja sinne on enää virstan verran. Minä jätän nyt armeijan vuorostani sinun vastuullesi ja sinun on se vietävä tuonne kylään. Ymmärrätkö?