— Olisi vielä joku pyydys… jos ei niin kiirettä ole… sanoi tyttö.
— Eipä niinkään. Tulkoonpa niistä nyt vielä nälkäisen kulkijankin varalta.
Saalis lisääntyi vielä puolella ja rantaan päästyä alkoi tyttö mättää ahvenia konttivakkaan. Se tuli puolilleen ja ripeästi nosti tyttö sen hartioilleen.
— Annahan, kun minä kannan vakkasi tällä kertaa. Se näyttää liian painavaltakin hennoille hartioillesi.
— Ei ne niin hennot ole, naurahti tyttö.
Vakka sovitettiin korentoon ja kannettiin yhdessä kiemuroivaa polkua joka väliin peittyi risukoihin, mutta joita tyttö taitavasti väisti. Kohta ilmestyi ahon laidasta metsäsauna ja sen edustalla tyttö pysähtyi.
— Tässä asumme. Jos tahdotte istua tuohon kivelle siksi aikaa, kun käyn vähän siivoamassa, sanoi tyttö. — Äitikään ei taida olla kotona ja isä tekee aina saunaan törkyä.
— Älähän välitä siitä, sanoi pappi ja työntäytyi ahtaasta ovesta tytön jälessä saunaan. Sauna oli hämärästi valaistu ja pienen ikkunan ääressä kapersi jotain tuohityötä entinen Metsäkulman vauraan talon isäntä, Lauri.
— Herran rauha majaan, toivotteli pappi ja istahti Laurin lähelle rahille, jonka Kylli oli tarjonnut. — Ei taida Lauri-naapuri enää tuntea?
— Kyllähän minä vähän… äänestä… arveli Lauri vierasta tirkistellen.
— Eihän vain liene pitäjän kappalainen, Nicolaus?