— Eivätkä saaneet kiinni.
— Eivät. Liikuin vain öillä ja päivät piileksin pellon ojissa ja milloin missäkin.
Uusilla voimilla käytiin Saunarannalla rakentamaan kotia; Olihan saatu siskokin takaisin kotiin ja sitten vielä runsaasti siementä. Veljekset kävivätkin kiireesti kevätkylvöihin ja ohrahalmeen lisäksi raivattiin vielä aikamoinen naurispalokin. Kesällä kun tehtäisiin heinää, olisi silloin jo lehmäkin taloon hankittava ja ehkäpä senkin onnistuisi jostain saamaan. Olihan sentään muutamilla osa karjasta säilynyt, kun se sodan syttyessä oli korpien keskelle ajettu ja sinne piilopirtin viereen turvemajat sitä varten laitettu.
Juurikorven Mikkokin oli alkanut rakennella taloaan. Olihan hänelle jäänyt kuitenkin viisivuotias pojanpoika, joka äitinsä kanssa oli kylän piilopirtille jäänyt, mutta Mikon palatessa oli orpo, kun tauti oli äidinkin ottanut. Turhaan poikiaan tulevaksi vuotellen, jäi Mikko tästä talonpitäjää ja vanhuuden varaa odottelemaan…
Salonkävijä.
Yrjö Pietarinpoika oli saanut sanoman kaukaiselle salosaunalleen, että venäläinen on tehnyt rauhan Uudessakaupungissa. Häneltäkin oli vihollinen polttanut talon, vienyt nuoremman veljen ja siskon mukanaan. Vanha äiti oli ryöstäviä vihollisia vastustaessaan tupertunut hankeen ja siihen jäänyt. Yksin oli Yrjö näinä raskaina vuosina elellyt metsäsaunallaan, paettuaan sodan alussa kykenemättömän Lybeckerin joukoista. Nyt oli jo alkanut palailla muitakin pakolaisia salosaunoiltaan ja Yrjö Pietarinpoikakin muutamana helmikuun päivänä koputteli puoliksi palaneen pirttinsä nurkan päitä kirvespohjallaan. Talo olisi pitänyt panna kuntoon, mutta tällä kertaa tuntui olevan siihen kovin vähän halua. Veljen vankinaolo ja sisaren ryöstö oli vielä mieltä painamassa. Miten voisi yksin yrittää, kun ei ollut ketään sukulaisia edes auttamaan ja nuorikkoakaan ei käynyt mieliminen tyhjään taloon. Vainolainen oli vienyt karjan. Yksi poloinen vasikka oli jäänyt ja sen oli naapuri ottanut hoiviinsa salonavetalleen.
Yrjö Pietarinpoika ryhtyi kuitenkin purkamaan palaneita hirsiä tupansa kehästä. Kolme hirsikertaa oli jäänyt ehjäksi ja ne veisteli Yrjö molemmin puolin puhtaalle puulle, odottamaan toisia uusia hirsikertoja siksi, kun keväiset päivät alkaisivat herätellä kodin rakennusintoa.
Haukattuaan tupansa kinostuneella portaalla palan mustaa leipää, nousi
Yrjö suksille ja lähti hiihtämään naapurikyliin.
Yhtä toivotonta ja masentunutta oli elämä sielläkin. Hävitettyjä koteja olisi pitänyt rakentaa, mutta ei ollut monellakaan tietoa leivästä. Nälän kanssa taistellen kyhättiin kokoon asumuksia poltettujen talojen raunioille ja odotettiin hartaasti kevättä, joka toisi uusia elämisen mahdollisuuksia, kun pääsisi kevätkalaan.
Louhivaaran pihaan pysäyttää Yrjö suksensa ja käy tupaan, joka tässä syrjäisessä paikassa on jäänyt sydänmaita samoilevalta viholliselta huomaamatta ja polttamatta.