Äestä vetäviin hevosiin oli tarttunut miesten raukeus. Päät alhaalla torkkuen ne nostelivat multaisia jalkojaan. Rengit väänsivät jousiharojen jäljessä kuin vaivaistukit.
— Katsohan tuota, virkkoi Tuomas ja nyökäytti päällään sinne, missä renkiparat nostelivat tassujaan. — Sietäisivät vähän ruutia ja tulta riippuviin housuihinsa, saadakseen enemmän eloa.
Eerikkilä nauroi.
— Semmoisia ne ovat.
— Mutta uskohan, jos olisivat omalla turpeellaan, niin löytyisi varmasti toinen ryhti. Nykyään ei palkkaväen työ lyö leiville. Viljelyksiä pitäisi pienentää.
Eerikkilän isäntä ei näyttänyt käsittävän. Hymyili vähän epäluuloisesti.
— Niin, niin. Suurien alojen tuotannosta menee kohta puolet veroihin ja toinen puoli työväen palkkoihin. Itsellesi ei jää mitään.
— Sama kai se on pienemmissäkin.
— Niin veroihin nähden, mutta jäähän edes palkat.
* * * * *