Talon pihamaalla kalisivat karjan kellot. Lehmät olivat ryöstäytyneet pihaportista peltoaitaukseen ja ahmivat jälkiapilasta haasioilta. Piikojen piti ajaa ne navettaan, mutta nämä jäivätkin juttusille muutaman kylästä tulleen akan kanssa, kun emäntä ei ollut seutuvilla.
— Piru, pääsi Tuomaalta.
Mies nousi kuin ampiainen pientareita.
— Ne völlikät eivät saa lehmiä navettaan. Käyhän pihaan, naapuri.
Rengit riisuivat hevoset, koskapa saunakin näkyi joutuvan. Kylvöstä oli jäänyt vain kaksi sarkaa äestämättä. Siinä ei olisi mennyt kuin puoli tuntia, ja sen ajan kyllä sauna tarvitsi raitistuakseen. Iso renki kuitenkin arveli, että oli parasta joutua silloin navettaan, kun tytöt olivat lypsyllä. Lehmän alle kyyristyvien, rehevien piikojen pakaroita oli mukava tarkastella. Se oli ison rengin mielestä palkka koko päivän vaivoista.
* * * * *
Tuomas vei vieraansa sisään ja nautti siitä, että tupa oli siisti ja kamareissa erinomainen järjestys ja puhtaus. Valkoiset liinat hohtivat, ja huonekalut kiilsivät puhtauttaan. Lapset lukivat läksyjään tuvan pöydän ääressä, ja vanha kello kävi verkalleen.
Palvelijat hoitivat karjan, kun emäntä oli heitä siihen ensin opettanut, ja tekivät muita ulkotöitä Savilahdessa, mutta emäntä laittoi ruoan ja kutoi kankaat. Minkäänlaista kankaan palastakaan ei tuotu puotien hyllyiltä Savilahteen talon tarpeiksi. Kun piiat tahtoivat pitovaatteista musliinia, saivat sen rahana. Muutaman kerran risukoissa hypeltyä olivat hulmahtelevat hameet riekaleina, ja emäntä nauroi.
— Pitäisi kannattaa kotimaista teollisuutta, aloitti Tuomas puheen, miesten tultua kamariin, — mutta piru häntä maamiehen puolesta kannattakoon. Meillä muuten tehdäänkin kaikki kotona, ja soisin muuallakin niin tehtävän.
Tuomas silitti kädellään kirkasväristä raanua, joka oli sängynpeittona. Se oli hänen vaimonsa kutoma, samoin kuin kaikki verhot ja liinat huoneessa.