Ukot hymähtelivät Tuomaalle, jonka ajatuksia he eivät jaksaneet ymmärtää.
— Mistä syystä kotimaista enemmän kuin muutakaan? Jos kotimainen teollisuus ei kestä kilpailussa ulkolaisen kanssa, mitä hintaan ja laatuun tulee, niin pitääkö meidän maamiesten sitä kansallisuussyistä kannattaa?
Tuomas seisoi kädet selän takana ja otsa rypyssä veteli piippuaan.
— Teollisuus saa kyllä verohelpotuksia, mutta saammeko me kyntöjuhdat? Meidän täytyy pitää teollisuus pystyssä ja maksaa vielä osa heidän veroistaan. Se ei vetele. Eläköön vapaa kilpailu, ja silloin saamme ostaa halvemmalla ja vain kestävintä.
— Mutta mitä siihen tulee, katsohan — Rönnbergin Otto viittasi kädellään — niin emmehän voi peltokoneita valmistaa kotona, et kai sitä tarkoita?
— En kaiketi, naurahti Tuomas. — Mutta niitä varten me voisimme hyvinkin laittaa osuuskonepajat, jotka voisivat koneemme valmistaa. Vai eikö?
Tuomas mittaili miehiä silmillään.
Nämä hymyilivät. Varmasti Tuomaan mielipiteille.
— Ja sitten… mihin joutuisi teollisuustyöväki, jos teollisuutta niin supistettaisiin? Sanohan se meille.
— Maahan kiinni. Vai ettekö luule viljelemättömien ja viljelyskelpoisten maitten riittävän? Kannattamaton laidunruokinta pois; vihantarehua karjalle ja laidunmaat palstoiksi maattomille. Perustettakoon vasta sitten tehtaita ja kukoistakoon teollisuus, kun ensin kaikki ahot ja suot on saatu viljellyiksi. Maanviljelys, metsän- ja karjanhoito, siinä työalaa meille.