Isäntä naurahti.
— Tämän tasavallan taloutta tässä järjestyen.
— Että mitä?
Alina istui sängynlaidalle siisteissä sunnuntaivaatteissaan.
— Sitä mitä olen sinulle ennenkin puhunut. Viljelyskelpoiset maat kaikki halukkaille viljelijöille. Suurviljelykset pienemmiksi. Ne eivät tästä puoleen kannata. Mitä hyödyttää jakaa kaikki työnteokset palkkaväelle ja joutua itse puutteeseen? Ja sitäpaitsi työntulokset kun ovat, niinkuin näet, perin huonot toisen työssä. Katsohan, mitä iso renki saa aikaan, ja kuusituhatta pitäisi maksaa ja parselit päälle. Ei, se ei tosiaankaan vetele. Maatalouden koko maassa täytyy käydä pienviljelystä kohti, vieläpä sukkelaan, jos tässä aiotaan päästä eteenpäin ja itsenäisenä.
— Palvelijatkin tahtovat suunnattomia palkakseen, sanoi Alina. — Kyselin heiltä tänä aamuna, ja Iitalle sovimme kuukausipalkan nyt talven ajaksi. Sitten kesällä saadaan nähdä, mitä kannattaa maksaa.
— Se on oikein. Meidän täytyy vähentää työväkeä. Aion vuosijärjestelmästä luopua kokonaan ja sitäpaitsi luulen itse jaksavani tehdä yhtä paljon kuin kaksi renkiä.
— Ehkäpä sitä minäkin… sanoi Alina ja siveli täyteläistä vartaloaan. — Tänä vuotena on ollut enemmän työtä, mutta olenkos laihtunut, vai mitä?
Tuomas naurahti hyvillään.
— Pyöristynyt vain olet. Sinua kyllä katselee mielikseen.