Meni Tuomaan kamariin.

Mitään puhumatta kaivoi lompsan liivistään ja luki yksitoista tuhatlappusta ja asetti ne pöydän kulmalle.

— Käyhän maksamassa pois velkasi, ettei tarvitse kyläläisten siitä rätinkiä pitää. Ei nämä varastettuja ole, ja onhan se kuitenkin veri vettä sakeampi.

Tuomaan povuksia kouristi hänen loikoessaan sängyssään.

Että se osasikin noin makeasti puhua.

Toinen käsi olisi tahtonut ottaa rahat, toinen kielsi.

Se oli kerran saanut kaksi sen vertaa ja enemmänkin Savilahden osuudesta. Miksi ei ottanut maata, vaan halveksien jätti sen.

On koonnut sadat tuhantensa hätääntyneitten hiestä ja tuskasta.
Nälkävuosina osti täältä viljaa ja voita ja kiskoi sillä nälkäisiltä.

Oliko hän, Tuomas Kokko, jo niin hätääntynyt, niin perin ahtaalla, että täytyi ottaa sillä tavoin saatuja rahoja?

Viisitoista lehmää oli ja kaksi hevosta. Jos viisi lehmää jättäisi ja toisen hevosen, vaikkapa Leena-tammankin, niin…