Vikki oli koko piru miehekseen. Suurta touhua piti, mutta näkyvää ei tullut kuin nimeksi.
Nytkin, kun palasi kirkonkylästä asioiltaan, Tuomas näki, ettei mies ollut tehnyt paljon mitään.
Tuomaan sisu kuohahti tarkastaessaan hänen työtään.
— Tästäkö luulet kannattavan maksaa ruoan ja viisitoista markkaa päivältä?
Vikki vuoleskeli kirvesvartta. Varsi katkesi kirveestä vähän väliä, sitä kun oli mukava vuoleskella tuvassa.
— Tekee itse enemmän, jos luulee kerkiävänsä, sanoi Vikki.
— Niin teenkin. Kaksin kolmin verroin minkä sinä, jyrähti Tuomas. —
Ymmärrät hyvin, ettei ruoka ja palkka tule tyhjästä.
— Tee sitten tili ja paikalla!
Vikki karjaisi viimeisen sanan sen kuin kurkusta lähti ja heitti kirveen menemään.
— Se on pian tehty. Laskehan vastakirjasi, naurahti Tuomas ja laski myöskin omansa, meni kamariin ja toi sieltä kaksi markan seteliä.