Ensimmäisenä hän tulikin taloon.
Tuomas korjasi tuvassa muralavoja. Pentti leveili pöydän päässä.
— Jokohan nyt kelpaisivat velimiehelle rahat, niin sovittaisiin kaupoista ilman sivullisia, esitteli Pentti.
Tuomas vaikeni, ja Pentti odotteli vastausta.
— Mitäpä se siitä paranee. Kun on kerran huutokauppa ilmoitettu, niin antaa herjojen polkea tämä kerta Savilahden pihamaata. Eikö lienekin viimeinen kerta.
Tuomas kantoi lavat ulos ja vei raudikon soimeen kapan kauroja.
— Syöhän nyt… kohta muuttuu isäntä. Saanetko sitten paremman vai huonomman.
Tuomaan mentyä ulos tuvasta jupisi Pentti:
— Hullu mies. Vaikk'ei pidä naapureistaan, niin antaa heidän tulla pihojaan tallaamaan.
Tuomas oli pyytänyt Eerikkilän pitämään huutokaupan. Ei sen vuoksi, ettei olisi miehenä kestänyt naapureittensa pistopuheita ja ivanauruja, mutta ollakseen koskematta Pentin rahoihin, joista oli päättänyt pysytellä erossa. Tuomas tiesi Pentin tekevän korkeimmat tarjoukset kaikesta, ja niinpä sai vieras ottaa hänen rahansa ja viedä myöskin pankille velasta.