Tuomaan teki mieli huomauttaa syksyllisestä kopeudesta, mutta sanoi vain:
— Ei ole nyt maajusseillakaan rahoja. Veroista viedään kaikki.
Saivat kävellä.
Jos heillä nyt olisi pienikään maapala ja vähänkään avustusta, juurtuisivat maahan, mutta nyt ehkä lähtevät tehtaisiin, kansoittamaan sitä yhteiskuntaa, mietti Tuomas.
Tosin heissä oli sellaisiakin, joille saisi luvata vaikka ilmaiseksi maata eikä kelpaisi. No, joutivat sellaiset hakea työtä ja nähdä nälkää. Kyllä routa porsaan kotiin ajaa. Jonkun vuoden perästä tekivät maatyötä innolla.
Viimevuotinen pikkurenkikin tuli pyytämään työtä.
— Nyt sen näet, tuleeko kuusituhatta vuodessa ja ruoka vielä päällisiksi, sanoi Tuomas.
Pikkurenkikin oli vaatinut samaa palkkaa kuin Taave ja vahvasti pullikoiden lähtenyt talosta.
— Tukkityö ja savottaelämä se on teistä aina ollut makeampaa kuin maatyö. Sitten vasta viisastutaan, kun tulee perhettä, jolloin huomataan, että mökki ja leipämaata olisi saatava. Rengeistä se on lähtöisin mäkitupalaisluokka ja osa entisistä torppareistakin, ja nyt heistä alkaa suurin osa olla omina isäntinään.
— Niinhän ne… yksinäisellä miehellä ei ole maata, arveli Kalle surullisena. — Kai sitä meissäkin nuorissa miehissä olisi sellaisia, jotka koettaisivat onneaan omalla turpeella, mutta kukapa antaa maataan tämmöisille.