Tuomas käveli kiihtyneenä pihamaalla.
Penkoi liiterissä puukasoja ja heitteli menemään vanhoja rekiä.
Tuhat tulimmaista, tässä tukehtuu, siltäkin, vaikka koettaa kirjoista hakea hengen ravintoa.
Mutta me maalaiset tarvitsemme muutakin, henkistä valoa ja ilmaa, totuutta. Me emme jaksa märehtiä aina yhtä ja samaa. Meidänkin sielumme kurottaa kohti valoisampia ilmanrantoja.
Meillä sanotaan olevan korkealle kehitettyä taidetta ja sitä tehdään tunnetuksi vieraille maille, mutta me korpien asukkaat emme saa sitä kuulla emmekä nähdä.
Senkö vuoksi että olemme vain vetojuhtia?
Tuomas seisoi kädet takin taskuissa ja tuijotti etelän ilmoille.
Hänen sisässään kuohahteli, valitti ja vaikeroi. Taivas oli pilvehtinyt, ja muutamia sadepisaroita tipahteli.
Huhtikuun sade.
Se virkisti. Siinä oli lupaus keväästä ja kesästä.