Sairaanhoitaja mainitsi ajan ja Risto ihmetteli, että oli niinkin pian selvinnyt. Muutaman viikon perästä hän kai saisi lähteä jo liikkeeseen ja vähitellen kotiin. Syvä kiitollisuus valtasi hänet, että oli vielä pelastunut elämälle. Jos tyttö, jota hän rakasti, oli menetetty, niin olihan koti, jonka vuoksi ansaitsi elää.
Seuraavana päivänä sai Ville tulla hänen luokseen.
— No sinusta taitaa tulla jo hiljankin mies, vaikka luulin, että siihen paikkaan menisit.
— Pian kai minä tästä selviän.
— Ja täällä taitaa olla nyt se odotettu kirjekin.
Ville veti poveltaan kirjeen, jota oli siellä jo useita päiviä säilyttänyt.
Se oli Elinalta.
Risto repi kuoren ja vapisevin käsin käänteli sitä. Se oli lähtenyt kohta hänen jälkeensä ja nyt vasta tuli perille.
Elina selitti siinä, ettei tietänyt silloin, kun Risto kävi häntä tapaamassa, että tämä oli sellaiselle matkalle menossa. Oli aikonut vain vielä kiusoitella Ristoa ja katunutkin sitten, kun oli antanut tämän näin lähteä.
»— — — Odotin sinua seuraavina päivinä, vaan kun ei kuulunut, tulin jo levottomaksi, kirjoitti Elina. Minulle tuli asiaa Majamäkeen, vaan ennenkuin kerkesin lähteä, tuli isäsi ja kertoi, mihin olit mennyt.