Jäiköhän? Eikö poika enää tulisikaan? Sitä ei hän ollut vielä ennen pelännyt, mutta nyt jo pelotti. Ei kuulunut kirjettä eikä mitään.
Ettäköhän sammuisi näin Majamäen suku? Tytär oli, mutta mitäs siitä. Ei se suvun nimeä kantaisi. Olisi sekin ollut poika.
Miksei Jumala antanut hänelle edes kahta poikaa? Olisi toinen jäänyt, jos toinen meni. Antoi sairauden hänelle ja siten kielsi. —
Eihän hän ollut Ristoa vaatinut sinne menemään, mutta ei kieltänytkään.
Siinäpä se, ettei kieltänyt. Se ajatus oli tullut mieleen satoja kertoja, että olisi pitänyt kieltää.
Olisiko se ollut oikein, kun poika kerran tahtoi mennä?
Sittenkin oli hän turhaan vatkannut tätä asiata mielessään. Poika teki oikein, kun meni. Jos sinne jää, niin se on ollut siten sallittu. Ja voiko tässä joku Majamäki tai muu sallimusta vastaan mitään.
Selväähän tämä olikin, kun pääsi käsittämään. Pitäisipä puhua
Saarallekin.
Majamäki meni ketterästi sisään niinkuin olisi todellakin löytänyt varman ja oikean ratkaisun asialle. Seuraavana päivänä voisi taas tulla kiusaavat ajatukset, mutta ne pitäisi työntää pois luotaan.
* * * * *