Minkäpä sille… Pääsisihän täältä vielä kotikunnaillekin temppuja tekemään. Saisihan siellä niinkuin ennenkin nähdä ja tuntea, että vielä on isäin henkeä pojissa ja heissä maalla tuki ja turva ja järjestyksen vahvat vartijat. Näihin järjestöihin kuului jäseniä kaikista yhteiskuntaluokista, ja oli turvallista tuntea ja tietää, että nämä tulisivat säilymään kaikesta vastustuksesta huolimatta niin kauan kuin lain pyhyys ja oikeuden tuntokin säilyisivät maassa.
* * * * *
Päivä oli jo illoillaan. Omassa syrjäisessä paikassaan luki Risto kirjettä. Se oli Elinalta.
Tänään olikin hänellä kuin juhlapäivä. Päällystöltä oli hän saanut ilmoituksen, että hänen pyytämänsä kolmen päivän loma oli myönnetty, käydäkseen kotonaan, jossa vanha isä sairasteli. Ja nyt sitten kirje Elinalta.
* * * * *
»Täällä ovat tuomet vielä kukassa ja pihlajatkin avaavat jo kukkiaan», kirjoitti Elina. »Kohta onkin jo juhannus ja pojat ovat käyneet jo monena iltana kylän yhteistä kokkoa rakentelemassa. Sinä vain et taida sille kokolle päästä. Kuulin kyllä siskoltasi, että olet lomaa pyytänyt, josko sitten saanet.»
»Kävin Majamäessä joku päivä sitten. Isäsi valitteli sairauttaan ja äitisi tuntui ikävöivän sinua. Kaunista sielläkin oli. Pihapihlajat olivat jo kukassa yleensä, vaikka meillä näkyy vasta muutamia auenneita. Kelpaa siellä kerran nuorikon liikkua, kuka sitten lieneekin. Jos sieltä pääset kotonasi käymään niin pistäypä Särkänkin yksinäistä tyttöä katsomassa.»
Kirje sai kuumat veret Riston poskille. »Kelpaa siellä nuorikon liikkua.» Elina siis hyväksyi Majamäen tulevaksi kodikseen. »Kuka sitten lieneekin.» Eihän Elina hänelle muutoin niin kirjoittaisikaan, jos ei kerran välittäisi hänestä.
Ei ollutkaan enää kuin muutamia päiviä juhannukseen. Hän pääsee kotiin.
Ja sitten kylän kokoille, vaikka Elina ei osaa odottaakaan.
Ville huhuili Ristolle ja tuli kohta reippain askelin hänen luokseen.