Taisi olla vain semmoista mitä lienee ollut tyhjänpäiväistä. Ikävää erota pojasta, ei kai se muuta sen kummempaa.
— Kas, vielähän isä on valveilla.
Risto tuli väliköstä tupaan ja istui isänsä viereen.
— Vielähän tässä… ei tunnu untakaan kuuluvan… ja mietin sinun lähtöäsikin.
— Mitä siinä on miettimistä?
Risto näytti olevan reippaalla tuulella. Sotaväkeen lähtö oli hänestä jotain suurenmoista. Rupesiko sitä ukko nyt suremaan? Tuskin. Olihan isä ollut alusta pitäen innokas ja väsymätön suojeluskuntamies. Ehkä vain ero tuntui hänestä ikävältä.
— Tuli tässä vain mieleen, että miten sinä siellä vieraassa paikassa… virkkoi Majamäki, jotain sanoakseen. Poika näytti melkeinpä iloiselta. Mitäpä hänelle satunnaista mielialaansa tässä…
Vaikka olihan ennenkin puhuttu pienimmätkin asiat avomielisesti pojan kanssa.
Risto naurahti kevyesti.
— Jopahan tässä nyt semmoisia suremaan. Ainahan tuota aikamies toimeen tullee missä vain.