Lähellä Särkän tilusten aitaa tuli korkea koivikko. Sen keskellä oli hiljainen hämärä. Sinikellot ja kurjenpolvet nuokkuivat ruohossa ja maasta kohosi voimakas yrttien tuoksu.
Tyttö seisahti sanatonna ja jäi kuin kuuntelemaan hiljaisuutta. Poika seisoi hänen lähellään ja tunsi tytön hiusten ja ihon tuoksun. Se huumasi nuoren veren ja hän kiersi kätensä tytön ympärille ja puristi hänet lujaan syleilyyn.
— Elina, Elina, oletko sinä minun?
Tyttö kurotti huulensa pojan suudeltaviksi ja muuta vastausta ei poika kaivannutkaan.
* * * * *
Särkän pihamaalla ja nurkissa viipyi juhannusyön valo, mutta pihakamarissa oli hiljainen hämärä. Nuoret menivät pihamaan yli kamariin, jossa kielon tuoksu lemahteli voimakkaana.
Ei puhuttu mitään. Tyttö jäi seisomaan ikkunapieleen nojaten ja poika keinussa istuen katseli häntä. Suonet takoivat rajusti. Hän olikin oikeastaan syleillyt ja suudellut naista ensi kerran, ainakin sillä tavoin kuin nyt. Ensi otteesta tunsi hän, että tyttö syöpyi kuin ihana myrkky hänen vereensä.
Poika katseli yhä tyttöä. — Onko hän todellakin noin kaunis. En ole sitä ennen niin huomannutkaan kuin nyt. Täyteläinen povi ja lantion kaari, kaula hennosti kaareva ja poski kuin maitoa, vaalean tukan ympäröimänä. Veri läikähteli nyt niillä maidonvalkoisilla poskilla.
Tyttö kääntyi ja tuli hänen syliinsä. Aurinko nousi. Sen lämpimät säteet värähtelivät ikkunassa, kukkien lehdillä ja nuorten kirkastuneilla kasvoilla. Tyttö kurotti uudelleen ja taas uudelleen huulensa pojan suudeltaviksi.
— Nyt minä tiedän, mitä on antaa koskematon nuoruutensa koskemattomalle niinkuin sinä olet, virkkoi tyttö.