Villen pää oli painunut käsien varaan ja hänen hartiansa kuin kumartuneet äskeisestä kokemuksesta.
— Kaarin tai muu, samantekevä. Samanlainen se voi olla sinun Elinasikin.
— Voi älä puhu…! hän nyt ei ainakaan…
— Kun sanon suoraan, olen kuullut jonkun sanovankin hänestä semmoista.
— Puhu tarkemmin!
— Se on pian sanottu. Muuan kuljeksiva mies sitä viime kesänä kertoi.
Oli töissä meillä ja oli ollut Särkässäkin ja sanoi, että komea se on
Särkänkin tytär oman kyläläisilleen, mutta kelpasi sille reisupojan
rakkaus. Ei ole parempi kuin muutkaan.
— Semmoisien sällien sanoihin ei osaa luottaa, virkahti Risto, mutta tunsi siltä kuin kyyn pistävän povessaan. Olihan Kaarinkin ollut olevinaan oikein vihainen sellaisesta ja kuitenkin kelpasi.
— Sellaiset ne ovatkin parhaita viettelijöitä. Kyllä minä ne tiedän.
Kasarmille mennessä virkkoi Ville:
— Nyt minä en enää ihmettele, että pojat ovat sellaisia, varsinkin täällä kasarmilla… kun kerran ei ole naisissa vastustajaa…