Toisaalta tuntui vaikealta jättää koti, mutta toinen puoli tuntui painavammalta.
Isänmaa ennen kaikkea, sitten vasta koti.
Hetkisen siinä istuttuaan lähti Risto kävelemään kylätielle. Ei ollut mitään erikoista asiaakaan, kävelipähän vain siinä hiljaisessa hämärässä.
Mäntymetsä humisi tien varrella. Paikoitellen paljastuneesta maasta nousi voimakkaana sammalen ja mullan tuoksu.
Kohta tulisi toukokuu, ja peltotyöt alkaisivat Majamäessä. Hän ei olisi niitä tälläkertaa tekemässä. Ehkei vielä seuraavanakaan keväänä.
Minkäpä sille, että sitä ajatellessa tuli esille hiljainen huokaus.
Risto oli mietteissään ehtinyt kävellä jo kylän läpi. Siinähän oli jo
Särkkä, kylän taloista viimeinen.
Risto pysähtyi vaistomaisesti. Mitä hän tänne asti? Särkän komea tytär
Elina saattaisi ajatella, että hänen tähtensä tässä on kävelty…
Risto hymähti melkeinpä alakuloisesti. Ei voinut kieltää, etteikö olisi tullut Elinata katselleeksi. Olihan heidän välillään olemassa jotain sanatonta. Olisi ehken ollut enemmänkin, jos ei Särkän tytär olisi ollut niin kovin ylpeä.
— Hyvää iltaa. Mihin sinä olet menossa?