* * * * *
Risto istui yksin rannikolla. Hänkin katseli järven yli näkyviä viljapeltoja. Hän oli odottanut näinä päivinä kirjettä Elinalta, vaan sitä ei kuulunut. Kohta oli viikko siitä kun hän kirjeen lähetti, eikä vieläkään tullut vastausta.
Hän oli jo toistamiseen kirjoittanut tytölle ja pyytänyt edes jotain sanomaan. Ehkä huomispäivä toisi kaivatun kirjeen. Siitä kirjeestä tulisi riippumaan koko hänen elämänsä.
Sen viipyminen toi monenlaisia ajatuksia.
Oliko Elina syyllinen ja sen vuoksi viivytti vastausta? Vaikealta tuntui sitäkin uskoa, vaikka joskus panikin epäilemään.
Miksi hän ei heti kirjoittanut, mikä oli syynä siihen?
Mistä saisi tähän selvyyden? Ja milloin? Oli vaikea kestää enää tätä kiduttavaa mielentilaa.
Kotoakaan ei kuulunut mitään. Ei ollut Alli siellä edes kirjoittamassa. Oli mennyt jonnekin kursseille ja sieltä ei tullut häneltä kirjoitetuksi. Isä tarttui harvoin kynään kirjettä kyhätäkseen, samoin kuin äitikin.
Saattoivat siellä surra hänen tähtensä. Talossa oli ehken hyvinkin hiljaista, kun Alli oli poissa. Työväki häärii töissään ja isä käy synkkäotsaisena heidän joukossaan. Äiti ahertaa palvelijain kanssa, ja puhuu ehken iltaisin isän kanssa hänestä.
Luulivatkohan näin hänen ehkä iäksi rappeutuneen?