Sitä enemmän vielä, kun tuntui toisaalta aivan mahdottomalta, että
Elina olisi syypää sellaiseen.
Kovinpa tuskalliseksi kävivätkin hänen päivänsä.
XV.
Jo seuraavana päivänä tuli kirje Elinalta. Se oli lyhyt ja särmikäs.
»— — — Niinkuin haukka olisi iskenyt saaliiseensa, koski kirjeesi minuun. En odottanut sinulta sellaista. Luulin, että rakkaus olisi myöskin luottamusta ja että pahat kielet eivät pääse väliin, missä kaksi toden teolla toisiaan rakastaa.
Sinun sukusi kunniaa minä on tahdo olla häpäisemässä. Isäsikin pyysi sitä ja minä lupasin. Anteeksi voin antaa, jos minulla on mitään sulle anteeksi annettavaa, ja sinulla pyydettävää — minulta, joka olen mielestäsi samaan syypää kuin itsekin olet. Mitä sinä minulta anteeksi pyydät, kun kerran epäilit minua. Ja itseäsi vastaanhan olet rikkonutkin.
Muistelen kaikkea sitä kaunista, mitä meillä oli ja toivon kaikkea hyvää sinulle.
Elina.»
Kylmä hiki kohosi Riston otsalle ja hartiat värisivät kuin vilussa.
Näinkö särkyi kaikki?