Pitikö hänen uskoa, ettei isänsä tehnyt harkitsemattomia päätöksiä. Saattoihan hän yhtähyvin erhettyä kuin muutkin ihmiset, vaikka pitikin itseään muita parempana.
Ja minkälainen mies mahtaa olla uusi isäntärenki ja voiko hänen puheisiinsa luottaa?
Yhä oudompaan umpikujaan tunsi Risto joutuvansa.
Hän oli aikonut heti kirjoittaa Elinalle, mutta päätti jättää sen seuraavaan päivään.
Risto, ei jaksanut kauan järkeillä. Ajatukset olivat kuin tiheän sumu verkon saartamana. Ikäväkin ja katkeruus kilvan raastoivat niin, että olisi tehnyt mieli ääneen valittamaan, vaikka oli mies.
Villekin tuli taas pyytämään tanssiaisiin. Risto huomasi hänessä jotain outoa. Mieshän tuoksahteli viinoilta.
— Mitä? Sinähän olet juonut. Mistä sinä…
Risto ei voinut olla ihmettelemättä näkemäänsä. Hän kyllä tiesi, että kasarmilla juopoteltiin, upseeritkin, vaan Villen ei hän ollut uskonut näille poluille joutuvan.
— Hoo, kyllä sitä pojilta saa… kuusen kyyneleitä. Kohta on joka miehen taskussa pullo. Mitäs kun kerran upseerit juopottelevat, niin pojat eivät tahdo jäädä miestä alle. Tosin se on kurjaa…
Ville keskeytti. Jotain oli välähtänyt hänen muistiinsa.