Syvä harmi kuvastui emännän kasvoilla.
— Nyt minä olen täysin selvillä sinun ahtaista tarkoitusperistäsi ja mielenlaadustasi, sanoi hän. — Sinä olet vieläkin seisovinasi yläpuolia muita, vaikka huomaat että Majamäet ovat vain tavallisia ihmisiä.
— Niin, mutta vaikkapa näinkin on käynyt, niin kyllä poika vielä siitä nousee ja on oikeutettu vaatimaan kunnollista vaimoa itselleen, olkoon se sitten Elina, tahi joku muu, kuohahti Majamäki.
— Mutta sinä et vaadi pojalta mitään, niinkö? kysyi Saara.
— Vaadin, että hänen on tultava ihmiseksi tahi poistuttava talosta, jyrähti Majamäki.
— Hänen on tultava jälleen mieheksi ja sinun on annettava hänelle anteeksi, sanoi Saara painokkaasti, poistuen kamarista.
Majamäki jäi mietteisiinsä.
Saarakin syytti häntä siitä että hän oli harkitsematta tehnyt Elinalle vaatimuksensa ja syyttänyt Riston lankeemusta osaksi olosuhteitten syyksi. Vaimo ei käsittänyt, mikä oli kaupunki viettelyksineen ja että poika oli ehken epätoivoisena ryhtynyt sellaiseen.
Hän itsekin oli nyt valmis myöntämään, mitä myönnettävä oli, että tytön syyllisyydestä olisi pitänyt olla varmemmin selvillä, ennenkuin meni hänelle mitään puhumaan. Hän ei ollut kiivastellessaan harkinnut asiaa. Se ei ollut Majamäen arvon mukaista.
Ja se painoi.