Mutta voihan asia siitä selvetä kaikin puolin. Tyttö antaa anteeksi ja kaikki tulee hyväksi jälleen. Jos kerran hänessä ei mitään syytä ollut, päätteli Majamäki.
Poika tulisi kotiin ja aloittaisi uutta elämää. Ehkäpä Majamäen suvun miehissä oli miestä nousemaan, jos lankesivatkin.
Majamäki lähti kirkonkylään, hankkimaan Ristolle vapautuspapereita. Saada poika kotiin, niin pian kuin mahdollista, oli hänen ainoa päämääränsä. Poika oli masentunut, hän tiesi sen, ja vajoaisi yhä syvemmälle, jos ei koti ja terve luonto häntä pelastaisi.
XVII.
Lämmin, hämärä elokuun ilta. Kaupungissa ja huviloissa järven ympärillä syttyivät tulet tuikkimaan.
Joku hiljainen laine huuhtoi rantakiviä silloin tällöin, etäämpänä oli järvenpinta siloinen ja kirkas.
Ville oli suostunut tulemaan Riston kanssa rannalle.
Olivat kävelleet jo kauan vaieten ja miettineet omia asioitaan, mutta kumpaisellekin oli hyvä tuntea, että toveri oli läheisyydessä.
Koti-ikävä painoi hellittämättömänä, masentavana. Pojat eivät sitä valittaneet, mutta sen tunsi heidän puheistaan ja äänestäänkin.
Ville oli suruaan unohtaakseen heittäytynyt nautinnon helmoihin, mutta nyt se jo häntä väsytti ja vistotti. Mikään muu kuin kotikamara ei enää huvittaisi.