He olivat kävelleet hetkisen vaieten. Särkän ylpeä tyttö mietti, että nyt menee poika, josta hän pitää enemmän kuin kenestäkään toisesta, pois kotoa, ja menee ehken niin, ettei heidän välilleen jää sen lämpimämpää kuin ennenkään. Hän olisi tahtonut sanoa jotain välitöntä ja lämmintä, mutta ei uskaltanut.
Eiköhän poika voisi jos tahtoisi?
Risto oli miettinyt samaa. Vaikeni kuitenkin, peläten sanojen särkevän senkin, mitä oli heidän välillään olemassa.
— Oletpa sinä nyt äänetön, sanoi Elina. Tiesin sinun lähtevän, ja siksi ajattelin, että tahtoisit sanoa hyvästisi minullekin ja siksi tulin.
Tytön ääni värähteli.
— Olit kovin hyvä kun tulit, sanoi Risto. En olisi uskaltanut kuitenkaan tulla luoksesi.
Tyttö naurahti kevyesti.
— Kovinpa arka sinä olet.
He olivat tulleet jo Särkän ohi ja Elina pysähtyi.
— On jo myöhä ja minun täytyy mennä. Muista nyt joskus tällaisiakin tyttöriepua.