Majamäki esteli.
— Kyllä sinä siellä vielä ehdit käymään, jos nyt lepäät rauhassa.
Risto vaivoin hillitsi kiukkuaan.
Saisiko hän minuutinkaan rauhaa ennenkuin tietäisi mitä Elina ajatteli. Isä paljastikin näin kokonaan itsekkyytensä. Hän oli kai varma siitäkin, että tyttö kaikesta tapahtuneesta huolimatta lentäisi ilman mitään hänen syliinsä.
Risto näki Särkän veräjällä, että Elinan kamarin ikkunassa oli valoa.
Sydän takoen kiirehti hän koputtamaan tytön ovelle.
Huoneesta ei kuulunut vastausta. Risto koputti uudelleen ja ilmaisi kyllin selvästi, kuka oli oven takana. Ei vain eteisestä kuulunut mitään. Risto meni ulos ja huomasi, että valo oli Elinan huoneesta sammutettu.
Elina ei siis tahtonut tavata häntä. Eihän ollut ihmekään, kun koko perhe oli häntä verisesti loukannut.
Risto poistui synkkänä.
Hän rakasti Elinaa ja olisi tahtonut anteeksi anoen turvautua häneen, kuin hukkuva, mutta oli ehken iäksi menettänyt hänet.
Ristolle välähti, että hänen olisikin parasta lähteä jälleen pois kotoa. Jonnekin kauas, vaikkapa sinne, jossa parhaillaan vapaudesta taisteltiin. Siellä voisi ehken sovittaa mitä oli rikkonut.