Tämä ajatus sai ihmeen pian vankan pohjan hänessä. Siihen liittyi surua ja uhkaa siitä; että heidän välinsä Elinan kanssa oli näin särkynyt, mutta se ei yhtään heikontanut päätöstä.
Ja seuraavana aamuna päätti hän kertoa päätöksestään vanhuksille.
XIX.
Risto oli ilmaissut päätöksensä lähteä vapaaehtoiseksi. Äiti vastusti jyrkästi, mutta isä ei kieltänyt eikä käskenyt.
— Tee niinkuin haluat. Kun miehenä sieltä palaat, niin tuleehan suvunkin kunnia siten sovitetuksi, sanoi hän.
— Sitä sovittamaan minä en lähde, sanoi Risto jyrkästi. — Omat asiani minua vaativat lähtemään, eikä mikään muu.
Majamäki ei puhunut mitään siihen. Synkkänä käveli kartanolla eikä puuttunut puheisiin.
Äiti oli ottanut hänet erikseen vierashuoneeseen ja siellä koettanut puhua hänelle.
— Jäisit kuitenkin kotiin, edes vähäksi aikaa. Olisihan siten aikaa sovitella Elinankin kanssa…
— Jos se sovittelu vaatii aikaa, ei siitä koskaan tule mitään. Tyttö antaa anteeksi, jos rakastaa. Ellei, niin turhaa silloin on siitä puhua enää.