Kevät läheni ja jäät lähtivät. Kristian Tyranni purjehti virtaa ylös sulkemaan Tukholmaa meren puolelta, ja kumpaisellakin nummella seisoi piirittävä sotajoukko.
XXXI.
TUKHOLMAN VERILÖYLY.
KRISTIAN TYRANNIN KRUUNAJAISET.
Eräässä päätytalossa Tukholman Ison Torin varrella asui Klavus Boye-niminen porvari. Hän oli niin kookas ja leveä, että hänen vaatteisiinsa meni neljä kertaa enemmän kangasta kuin muiden ihmisten. Se kävi kalliiksi, mutta hänen vaimonsa oli onneksi taas erinomaisen pieni ja hintelä. Lapset tulivat äitiinsä ja olivat myös pieniä. He olivat kuin kaksi riviä omenaposkisia nukkeja, kun he istuivat siinä hänen polvillaan aamupuolella 4 päivää marraskuuta vuonna 1520 jälkeen Kristuksen syntymän.
Yli kaiken muun maailmassa rakasti Klavus lapsiansa ja vaimoansa Mettaa. Tuo pieni hopeahapsinen eukko oli aina säteilevän iloinen, mutta tänään ei hänen tyytyväisyydellään ollut rajoja. Hän siroitteli tuoreita katajanhavuja auringonläikkiin lattialle ja ajatteli ajattelemistaan, että kaupungin portit vihdoinkin oli avattu pitkän piirityksen jälkeen. Hemming Gad ja Strängnäsin piispa Matias olivat kertoneet niin paljon hyvää ja kaunista Kristian Tyrannista, esim. miten anteliaasti hän jakeli suolaa ja silliä talonpojille, että tukholmalaiset olivat lopulta ruvenneet hieromaan sovintoa. Rouva Kristiina Gyllenstiernan oli silloin pakko jättää kaupunki parittajille lukuisia kauniita vakuutteluja ja lupauksia vastaan, ja juuri nyt vihki Trolle Kristiania kuninkaaksi Isossa Kirkossa.
"Minun puolestani saavat mahtavat riidellä ja torua parhaansa mukaan", sanoi Klavus, "mutta emmekö sentään mene tuonne kansan keskeen kirkon edustalle sitä komeutta katselemaan. Meidän ei tarvitse peljätä mitään, pikku Mettaseni, sillä minä en ole koskaan sekaantunut herrojen kiistelyihin." Ja hän otti neljä pientä nukkelastansa mukaansa ja istutti kaksi nuorinta olkapäilleen. Toiset saivat pidellä viitanliepeestä. Hänen edellään sipsutteli Metta-eukko hiljaa laverrellen ja äidillisen ylpeänä.
Tie linnasta kirkkoon oli katettu punaisella kankaalla. Avonaisesta telttakäytävästä olivat viimeisetkin kruunajaisvieraat jo kulkeneet, ja kelpo Klavuksemme tunkeutui kirkon ovelle. Kristian Tyrannin syvä ääni kuului rappusille asti. Kolme sormea pyhänjäännösarkulla vannoi hän hallitsevansa valtakuntaa maassa syntynein miehin ja pitävänsä kunniassa Ruotsin lait ja oikeudet. Sitten antoi Trolle hänelle rippileivän. Mutta tanskalaiset herrat kantoivat hänelle kruunun, valtikan, omenan ja miekan. Kun hänet oli kruunattu, istuutui hän tuolille ja jakoi ritarilyöntejä, mutta vain tanskalaisille miehille. "Ruotsi on miekalla voitettu", huusi airut, "ja sentähden ei kukaan ruotsalainen voi tulla osalliseksi ritarikunniasta." Tämän jälkeen nousi kuningas seisomaan ja nojasi kyynärpäätänsä pääalttariin. Hänen lankonsa keisari Kaarle Viidennen lähettiläs astui silloin esiin ja sitoi hänen kaulaansa nauhan, josta riippui säteiden ympäröimä kultainen oinaantalja. Kultaisen tähdistön merkki oli uusi osoitus Kristianin mahtavuudesta, sillä sen kautta oli hänet otettu burgundilaiseen ruhtinasliittoon.
Vavistuksen tunne valtasi kaikki sillä hetkellä, sillä he luulivat melkein näkevänsä tuon peljätyn keisarin, kun hän kalpeana ja pontevaleukaisena kulki kantotuolissaan siellä etäisillä vuoriteillä. Hänen valtansa ulottui niin avaralle, ettei aurinko koskaan laskenut hänen maissaan, sillä kun se vaipui mereen läntisillä rannoilla, paloi jo aamurusko idän rajoilla.
Ylpeänä moisen suojelijan suosiosta viittasi Kristian Tyranni silkkihansikkaallaan ovella seisoville porvareille. Alhaison seurassa hän tavallisesti parhaiten viihtyi. Leveä hymy punaisenruskeassa parrassa istahti hän mielellään heidän yksinkertaisen ateriansa ääreen ja maisteli heidän oluttansa. Mutta tänään ympäröivät häntä ylimykset, ja siksipä ehkä saivatkin hänen silmänsä nyt niin kovan ilmeen. Ja kukapa tiesi, eikö hän nytkin, keskellä ylhäisten kunnianosoituksia, muistellut Dyvekeänsä, pikku kyyhkyläistänsä, jonka äiti oli ollut vain halpa ravintolanpitäjätär? Niin, sitä tyttöä oli hän rakastanut, sen tiesi kansa.