"Puolisen päivää!" huudahti Sirrisilmä. Hänen käsissään oli pyöreitä, mustahtavia känsiä, niin että ne näyttivät aivan koiran käpäliltä. "Aikaa ei meiltä puutu. En enää muista, kuinka kauvan olen jo näperrellyt tämän Ura-Kaipaalle aikomani sotakirveen varren koristeita."
Karilas vaikeni. Kun ilta alkoi jälleen hämärtää, kysyi hän:
"Sirrisilmä, milloin luulet saavasi kirveesi valmiiksi?"
"Kaksi vuotta kestää se vielä ainakin", vastasi ukko. "Pahinta on, että toinen käteni on tulossa hervottomaksi. Niin etten oikeastaan tiedä, milloin saan kirveen valmiiksi. Ellei siitä tule valmista, niin olen minä ollut orjana turhaan. Silloin ei minusta koskaan tule vapaata miestä. Mutta sinä olet nuori, sinä, ja sinä kyllä ennätät, kunhan et vain hellitä."
Seuraavana päivänä olivat Karilaan käsivarret kankeat, ja hän istui kirves edessään sitä liikuttamattakaan. Vanhimmat kuljeskelivat orjien joukossa tarkastamassa heidän työtään ja kun he tulivat Karilaan luo, joutuivat he vihan vimmoihin. "Sinä et kelpaa mihinkään, orja", änkyttelivät he, sieppasivat multaa ja heittivät sitä hänen päälleen halveksumistaan osoittaakseen. He vapisivat koko ruumiiltaan ja he aukoilivat ja puristelivat nyrkkejään.
Pari orjaa juoksi kiskaisemaan heiltä päähineet. Heidän paljastetussa päässään näkyi pieni pyöreän reijän katteeksi kiinnitetty kansi; reikä oli kaverrettu itseensä pääluuhun. Sellaista reikää pidettiin suuressa kunniassa ja se tuli vain arvokkainten osaksi. Sen kautta pääsivät näet pahat höyryt ulos, ja kun he kerran kuolivat, saattoi auringonvalo pilkistää siitä sisään ja imeä heidän henkensä.
He raottivat kantta, ja pahat höyryt lähtivät ulos, ja he rauhoittuivat jälleen. "Päällikkö", sanoivat he orjien asettaessa päähineitä paikoilleen, "sinun täytyy myöntää Karilas suureen kokeeseen."
Silloin heittivät työskentelijät kapineet käsistään, sillä he muistivat liiankin hyvin kaikkien niiden käyneen huonosti, jotka oli tuomittu suureen kokeeseen.
"Sitä te vielä vaaditte minulta!" vastasi Ura-Kaipa, joka seisoi ovi-aukossaan. "No niin, Karilas, sinun käsivartesi ovat heikot ja hyödyttömät. Miksi me siis sinua vaatettaisimme ja ruokkisimme? Näytä minulle, onko sinun älysi voimakkaampi kuin ruumiisi. Jos sinä osaat mitata Ura-Kaipaan rikkaudet, niin totisesti sinä saat elää. Silloin olet sinä kunnialla kestänyt suuren kokeen. Osaatko sinä laskea Ura-Kaipaan aarteet? Voitko sanoa, kuinka monta kivikirvestä riippuu hänen majansa seinillä?"
Karilas astui nopsasti esiin ja poimi yhdeksän kirvestä ja pani ne yhteen läjään. Orjat purskahtivat nauruun. "Noin pitkälle osaamme kaikki laskea. Mutta entäs sitten, entäs sitten? Mihin siitä pääset?"
Karilas seisoi hetkisen neuvottomana. Sitten otti hän taas yhdeksän kirvestä ja muodosti niistä uuden läjän.