Hiiden ukon
Uhri suuri:
Jalka kukon,
Lepän juuri.
Musulavi, avi, extraborum, sumulus sumin peccatorum, ai ain et arri."
Kalpea mies kullankimaltelevassa puvussa läheni pensaiden välitse. Hänen silmäluomensa olivat punaiset kuin itkusta tai unettomuudesta, mutta hän hykerteli mielipuolen lailla käsiään ja katseli huvitettuna ja tyytyväisenä ympärilleen. Hänen asemiehensä kantoivat joutsia ja haukkoja, sillä hän oli metsältä palaamassa. Ne koettivat saada häntä kääntymään pois, mutta hän piti oman päänsä. "Minä olen kuningas Birger", sanoi hän noita-akoille onnellinen hymy huulilla. "Märta, kuningattareni, saisitpa vain kerrankin nähdä moisen ilveilyn, niin varmasti hymyilisit!"
"Onko sinun kuningattaresi sitten niin vaikeata vetää suutansa nauruun?" kysyi Trulla-Ho, ja karkelo taukosi.
Birger painui alakuloiseksi ja katse harhaili. "Hänen huulenseutunsa tästä näin ovat jäykät", kuiskasi hän ja nosti sormet kasvoilleen. "Tiedätkö siihen mitään keinoa, noita-akka?"
"Luulenpa, että hän saa nauraa vielä kymmenen kertaa hullummalle noitajuhlalle kuin tämä, jos tahdot." Ja hän ojensi Birgerille hiukan nöhtää, jota oli kihnautunut kahden yhteenkasvaneen puun välistä. "Epäsopua ja veljesvihaa ne hahtuvat sisältävät", mumisi hän niin hiljaa ja sekavasti, ettei kuningas kuullut mitään. Sitten lisäsi hän hiukan kovempaa: "Heitä tätä muutamia hyppysellisiä mesijuomaan, kun kemuilet veljiesi kanssa, kuningas Birger!"
Kuningas Birger pisti lahjan viittansa kätköihin ja jatkoi sitten, onnellinen hymy huulilla, kolkkoa vaellustaan läpi kuunpaisteisen metsän.
CICILLA METSÄSSÄ.
Mikonpäivän aikoihin, jolloin lappalaiseukkojen oli tapana seisoa tuntureillaan houkuttelemassa luokseen metsän lintua, oli melskettä ja melua Håtunan kuninkaankartanossa.
Syyskuiset lehdet alkoivat varista ja peittää maata keltaisella verhollaan. Vain lepät kuvastivat vielä tummaa vehreyttänsä Mälarin lahteen. Hunhammarista päin souti joukko veneitä, ja ensimäisessä niistä olivat herttuat Eerikki ja Valdemar. Ei ollut vielä vuottakaan kulunut siitä, kun he olivat puhuttaneet veljensä vangitsemaan jalon kasvatusisänsä, Torkkeli Nuutinpojan.