Martti tahtoi taas suudella tytön poskia, mutta tyttö ryöstäytyi irti.
— Anna ensin kopeikka!
Martti meni takaisin leiriin, — ja kerjäsi kopeikoita kaikilta, joita hän tapasi.
— Tahdon pitää häntä silmällä, kun rynnäkkö alkaa. Se on kuin pieni prinsessa juuri. Minäpä säästän palkkaani hänelle, että hän vielä saa vähän myötäjäisiä… Mikseikö hän menisi naimisiin… Tietysti, tietysti! Onhan minulla eukko kotona ja onhan minulla eukko trossissa myös. Ja minähän olen murhaaja. Totta pikku prinsessan pitää naimisiin mennä!
Hän oli saanut jäljennyksen Johanneksen evankeliumista ja hän istui lukemaan sitä d'Albedyhllin rakuunoille.
Kevään kaikki kukkaiset putkahtivat esille kunnaisilla niittymailla Worsklan keltaisia lutakkoja myöten, mutta sotamiehet katsoivat vain Poltavaa, joka ylängön metsistöistä paistoi valkoisine luostariseinineen, puutorneineen, linnapaalutuksineen ja valleineen, joille miehet ja ukot, naiset ja lapset vierittivät rintavarustusta multasäkeistä ja vaunuista ja risukimpuista ja tynnöreistä!
— Mitä kuuluu? Eikö koskaan päästä vihollista vastaan? — utelivat sotamiehet muonaajalta.
— Vihollinen on kyllä niin kohtelias että itse tulee tänne, — vastasi hän ja pyyhkäsi otsaa puseroonsa. — Yöllä kuulin mitenkä se jyryytti tykkejänsä. Ei se kova ampuminen tule ruotsalaisilta, sillä meillä ei ole jäljellä muita kuulia kuin ne mitä zaporogit kentältä noukkivat. Tsaarin koko armeija on jo toisella puolella jokea.
Silloin saapui kenraalimajuuri Lagercrona täyttä laukkaa ajaen ja huusi että kuningas on saanut haavan jalkaansa, ja kuninkaan vuodepaarin ääressä näytti sotamarski taskukirjastaan niiden seitsemäntoista varustuksen asemat, joita vihollinen jo oli alkanut kaivaa Pietruskan kylän maalle.
— Mitä kuuluu? — sohisivat sotamiehet joka päivä muonaajan ympärillä.